Facebook Twitter Email Pinterest

Emil Lindholmilla edessään Tulevaisuuden Tähti -finaali ja Puolan MM-ralli

12.06.2017 / Marko Mäkinen

SM3-luokassa rallin SM-sarjaa ajava Emil Lindholm ajoi kuluneena viikonloppuna vaihteeksi myös ratapuolella, kun hän osallistui ADAC GT Masters -ratasarjan osakilpailuun Itävallan Red Bull Ringillä.

Lindholmin, 20, ja hänen 17-vuotiaan ajajaparinsa Saksan Jonathan Judekin viikonloppu oli sysimusta. Kaksikon Lamborghinista rikkoutui viikonlopun aikana kaksi moottoria: toinen kilpailu päättyi neljän kierroksen jälkeen ja toisessa osakilpailussa kaksikko ajoi sijalle 24.

- Jätetään tämä kisa nopeasti taakse ja keskitytään seuraavaksi tulevaan, Lindholm totesi.

Ja se tuleva on edessä jo alkavan viikon keskiviikkona, jolloin Lindholm matkaa Vierumäelle Tulevaisuuden tähti -valintakokeeseen. Kaksipäiväisten testien perusteella viidestä nuoresta rallikuljettajasta yksi voittaa itselleen ja kartanlukijalleen täydellisen ajopaketin JWRC-luokan Ford Fiesta R2T-autolla Suomen MM-ralliin.

Kahden testipäivän aikana kuljettajat käyvät psykologisissa testeissä, heidän ennakkotutustumistaidot eli nuotitustaidot ja fyysinen kunto mitataan. Myös mediaosaaminen suomeksi ja englanniksi kuuluu valintaleirin ohjelmaan.

- Testiin ei oikein voi millään muulla tavalla valmistautua kuin tehdä parhaansa ja antaa kokeissa kaikkensa.

Seuraava etappi odottaa jo kahden viikon päässä, kun Lindholm starttaa yhdessä Tomi Tuomisen kanssa JWRC Ford Fiestalla Puolan MM-ralliin. Kysymyksessä on Emilille ensimmäinen MM-ralli MM-luokan kalustolla.

- Ajoin pari vuotta sitten Saksan MM-rallin yhteydessä kansallisessa luokassa kisaa. Puola on minulle ensimmäinen todellinen MM-kisa ja kauden ensimmäinen soraralli. Odotan kisaa innolla ja osallistuminen on minulle iso juttu, Lindholm toteaa tyytyväisenä.

Lindholm ajaa rallissa JWRC-luokan etuvetoisella Ford Fiesta R2T-autolla, joita rallissa huoltaa ja ylläpitää M-Sport.

- Kysymyksessä on M-Sportin konsepti. Autot ovat samanlaisia ja niiden säätömahdollisuuksia on rajattu. Puolassa on nopeat soratiet, jotka edellisinä vuosina kuluivat nopeasti huonoon kuntoon. Tänä vuonna reitille starttaa 49 autokuntaa, joten toivoa on että tiet pysyisivät tänä vuonna paremmassa kunnossa.

Kuva: AKK/Hannu Rainamo

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa