Facebook Twitter Email Pinterest

Jaro Kinnunen viides nelikkodebyytissään

12.06.2017 / Jarno Saari

Ralli SM-sarjan Kouvolan osakilpailussa Jaro Kinnunen suoritti ensimmäisen esiintymisensä nelivetoisella ralliautolla SM-tasolla. Lauantaina ajettu kilpailu sujui varsin hyvin Jarospeed-tiimiltä, joten maalissa tulokseksi kirjattiin SM2-luokan viides sija.
 
Nuotituspäivän sateiden jälkeen erikoiskokeet olivat pehmeässä kunnossa. Ajolinjoja pystyi leikkaamaan reilusti, mutta tiet kuluiva paljon, ja siinä oli omat haasteensa.
 
Kinnunen ja kartanlukija Tuukka Shemeikka antoivat kiitokset rallin reitistä: Loistavat tiet kaiken kaikkiaan.
 
- Eka lenkki lähti melko hyvin käyntiin. Toki hakemista oli ja pieniä virheitä tuli, mutta joka kilometriltä ajo kohentui. Auto toimi moitteitta ja vakiinnutettiin viides sija kuumimman kärjen takana, Jaro kommentoi.
 
- Huollon jälkeen EK6:lla ajo kulki jo tosi hyvin! Olin oikein tyytyväinen suoritukseen, mutta pätkäaika ei silti hätyytellyt kärkiaikoja. Ajossa on luonnollisesti vielä parannettavaa, mutta auton kulku ei selkeästi vastannut luokan kärkiautoihin, koska käytimme 98 polttoainetta.
 
Espoolainen kertoi, että myös muut kisan loppupätkät sujuivat hyvin, mutta virheitä tuli enemmän. Varsinkin EK8 oli jo yliyrittämistä ja auto luisti urien ulkopuolella.
 
- Kiitos tästä mahdollisuudesta Tahkon Rikulle ja ST-Motorsille. Hieno kokemus ajaa ralli nelivetoisella autolla. Vain tämä yksi kisa oli sovittu, mutta toivottavasti päästään ajamaan vielä muitakin ralleja, Jaro Kinnunen päätti.
 
Kuva: Jarno Saari

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa