Facebook Twitter Email Pinterest

Jussi Lindberg neljäs Kouvolassa - Tulevaisuuden Tähti -kilpailun valintakokeet kutsuvat

12.06.2017 / Taneli Niinimäki

Ralli SM-sarjan kesäkauden toinen osakilpailu ajettiin lauantaina Kouvolan ympäristössä. SM3-luokassa kilpaileva Jussi Lindberg starttasi kilpailuun luokan neljänneltä sijalta, tavoitteenaan paikka Tulevaisuuden Tähti -kilpailun valintakokeessa.

Ennen kisaa flunssan kourissa ollut Lindberg joutui jättämään ennakkotestit kokonaan pois ohjelmasta, mutta tulos oli silti hyvä. SM3-luokan neljäs sija takasi paikan Vierumäellä järjestettävässä Tulevaisuuden Tähti -kilpailun valintakokeessa.

- Kisa lähti käyntiin yllättävän hyvin, koska ensimmäinen erikoiskoe kuitenkin tultiin treenien väliin jäämisen takia aika tunnustellen. Siitä ajo lähti rullaamaan ja saatin kaikki ek-ajat pysymään linjassaan. Nuotti oli varmasti myös paras tällä kaudella. Pieniä virheitä toki siellä täällä, missä erot meidän luokassa herkästi syntyy, Lindberg kertaa.

- Tulokseen täytyy olla tyytyväinen. Yksi sija jäätiin tavoitteesta, mutta sarjasijoitus pysyy neljäntenä ja pisteitä on vielä jaossa loppukaudesta.

Kouvolan hieno tiestö oli kuljettajien mieleen. Myös Lindberg nautti ajamisesta näillä vauhdikkailla ja paljon ylityksiä sisältävillä erikoiskokeilla.

- Reitti oli mahtava. Paljon oli vauhtia, ylityksiä ja kurveja, joissa joutui myös käyttämään kunnolla ajatusta, Lindberg totesi.

Hyvillä fiiliksillä Vierumäelle

Nuoria lupaavia kuljettajia varten perustettu Tulevaisuuden Tähti -kilpailu tuli ajosuoritusten osalta päätökseen Kouvolan SM-rallin myötä. Pääpalkinto kilpailussa on houkutteleva. Voittaja saa WRC3 -luokan ajopaketin 27.-30.7 ajettavaan Suomen MM-Ralliin.

Seuraavana vuorossa onkin kaksi päivää kestävät valintakokeet. Vierumäellä 12. kesäkuuta alkavissa valintakokeissa kuljettajat laitetaan koetuksille eri osa-alueita käsittelevissä testeissä. Tällä kertaa Vierumäelle itsensä raivasi koko SM3-luokan viiden kärki. Lindbergin lisäksi valintakokeissa pääpalkinnosta taistelevat Emil Lindholm, Miika Hokkanen, Taisko Lario sekä Olli Pollari.

- Lähdetään hyvillä fiiliksillä Vierumäelle. Näytetään mitä osataan ja katsotaan tulokset sen jälkeen. Hienoa kun koko viiden kärki on alle 25-vuotiaita. Lisää taistelua testeissäkin, kun on enemmän kilpailijoita, Lindberg sanoo tyytyväisenä.

Rallin SM-sarja jatkuu 8.-9.9 Uudessakaupungissa ajettavassa SM Oili Jalonen Rallissa.

SM3-luokan pistetilanne 5/7 osakilpailun jälkeen

Emil Lindholm 77
Miika Hokkanen 77
Taisko Lario 52
Jussi Lindberg 46
Olli Pollari 44

Kuva: Taneli Niinimäki

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa