Facebook Twitter Email Pinterest

Neste Ralli oli suurin ja suosituin vuosiin - suomalainen autourheilu elää taas kultakautta

01.08.2017 / AKK

Viime viikonloppu oli suomalaisen autourheilun juhlaa, kun MM-rallissa saatiin uusi sinivalkoinen voittaja WRC- ja WRC2-luokassa sekä molemmissa vielä kolmossijat päälle. Formula 1:n Unkarin GP:ssa suomalaiset valtasivat sijat 2. ja 3.

Ennakkotiedot Neste Rallin suosiosta ja yleisömääristä ylittävät odotukset. Esapekka Lapin ja Janne Fermin voittoon päättynyt Neste Ralli vankisti asemaansa Suomen merkittävimpänä vuotuisena urheilutapahtumana heti ensimmäisenä kilpailupäivänään, kun yli 16 000 katsojaa saapui Jyväskylän keskustaan seuraamaan Harjun erikoiskoetta. Esimakua oli saatu jo testierikoiskokeelta Ruuhimäessä, missä yleisömäärä oli selvästi ylittänyt aikaisemman suosion.

”Kyllä kaikki ennusmerkit onnistuneeseen ralliin olivat jo keväällä olemassa. Urheilullinen odotusarvo oli korkealla koko alkukauden, kun suomalaismenestystä alkoi tulla MM-ralleista tasaisesti ja yleisön sekä median kiinnostus luonnollisesti kasvoi. Samalla Valtteri Bottaksen onnistunut siirtyminen Mercedesin F1-talliin nosti autourheilun vetovoimaa vieläkin korkeammalle. Kevät ja kesä on menty ennennäkemättömässä nosteessa. Kaikki tämä näkyi Jyväskylän lisäksi myös PowerParkin EM-kartingissa, joka oli tapahtumana täysosuma. Suomalainen autourheilu menestyy taas vahvasti ja leveästi aivan maailman huipulla”, summaa AKK Motorsportin ja AKK Sports Oy:n toimitusjohtaja Tatu Lehmuskallio.

Jo talvella näkynyt SM-rallin suosion kasvu antoi positiivisia signaaleja Neste Rallia silmälläpitäen ja Jari-Matti Latvalan Ruotsin rallin voitto sekä yleensäkin Tommi MäkisenToyota-tallin menestys nostivat mielenkiintoa entisestäänkin. Neste Rallin lippujen ennakkomyynti osoitti, että ralliin on aidosti lupa odottaa suurempaa yleisömäärää kuin aikaisemmin.

”Pääsylippujen ennakkomyynti oli merkittävästi parempaa kuin aikoihin ja Harjun EK:n yleisömäärä vain vahvisti trendiä. Reittitiimin ja erikoiskoejärjestäjien mukaan yleisöä erikoiskokeilla oli niin ikään enemmän kuin moneen vuoteen. Yritystilaisuutemme myytiin loppuun jo ennen tapahtumaa. Vahinko, ettemme voineet laajentaa VIP-aluetta Harjun kenttäremontista johtuen. Se hankaloitti myös jonkin verran kulkemista itse alueella. Tarkemmat yleisöluvut selviävät eri myyntikanavien yhteenvetojen valmistumisen jälkeen elo-syyskuussa”, analysoi AKK Sportsin talous- ja hallintojohtaja Markus Häkkinen.

”Jyväskylän kaupungin organisaatiosta lähetettyihin kutsuihin vastattiin tänä vuonna erittäin aktiivisesti, ja oli helppo nähdä, että tapahtuma todella kiinnosti ihmisiä. Myös suuri yleisö lähti liikkeelle - ravintoloista ja hotelleista tullut viesti kertoo, että kaupungin palveluista nauttineiden rallivieraiden määrä on ollut erittäin runsas. Ylipäänsä ihmisiltä saatu palaute on ollut hyvin myönteistä ja asiat sujuneet mainiosti. Kilpailun lopputuloskin oli suosiollinen ja näen, että kolmen vuoden jatkosopimuksen myötä Neste Rallilla on erittäin valoisa tulevaisuus täällä. Suuri kiitos vielä kaikille tapahtumaa mukana toteuttamassa olleille, tästä on upea jatkaa ensi vuoteen”, kuvailee Jyväskylän kaupungin viestintäjohtaja Helinä Mäenpää.

Vahva kasvu myös mediassa

Eri medioista saadut tiedot vahvistavat autourheilun suosion kasvua. Neste Rallia uutisoitiin, levitettiin ja seurattiin tuntuvasti aikaisempaa enemmän kanavasta riippumatta. Televisiointi oli laajempaa kuin koskaan, sillä ”Sorateiden Grand Prix’stä” lähetettiin viisi suoraa erikoiskoetta sisältäen myös legendaarisen Ouninpohjan, mikä aiheutti myös piikin kansainvälisessä kiinnostuksessa. TV-signaali jaettiin yli 100 maahan ja kilpailua seurasi aktiivisesti 35 televisioyhtiötä. Sosiaalisen median koko maailman kattava tavoittavuus oli kilpailuviikolla noin 64 miljoonaa. Neste Rallin oma verkkosivusto keräsi noin puoli miljoonaa istuntoa. Noin 450:sta akkreditoituneesta media-ammattilaisesta 70 % oli ulkomaalaisia.

”Nelonen Median Ruutu-palvelun ja Ruutu Urheilun lisäksi pääkanava Nelonen televisioi kilpailusta päivä- ja kisakoosteiden lisäksi kaikki viisi suoraa erikoiskoetta. Jo pelkästään pääkanava Nelosen kautta suorat rallilähetykset tavoittivat Finnpanelin mukaan parhaimmillaan yli 460 000 suomalaista”, kertoo Nelonen Median urheilutuottaja Kalle Takala.

YLE:n suosittu Ralliradio tavoitti yhtiön oman arvion mukaan noin 200 000 kuulijaa ja radio saavutti entistä suuremman yleisön myös verkon kautta – kasvua tuli lähes 100 %. Suosiosta kertoo myös yhden yksittäisen YLE Urheilun verkkojutun lukijamäärä, joka kipusi yli 100 000:aan. Sunnuntain Urheiluruudut keräsivät yli miljoona katsojaa nauttimaan vielä kerran sinivalkoisesta autourheilumenestyksestä. Myös MTV:n F1- ja autiourheilua täynnä olevat Tulosruutulähetykset tavoittivat pelkästään sunnuntaina reilusti yli miljoona katsojaa.

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa