Facebook Twitter Email Pinterest

Jari Huttunen nappasi ylivoimaisen luokkavoiton Puolan EM-rallista

07.08.2017 / Jari Huttunen Racing

Lauantai-iltana päättyneen Puolan EM-rallin palkintokorokkeella juhlittiin sinivalkoisissa väreissä, kun nuori suomalaiskuljettaja Jari Huttunen ajoi Junior U27-luokan voittoon Opel Adam R2-autollaan. Rally Rzeszow -asfalttirallin luokkavoitto oli Huttusen ja kartanlukija Antti Linnakedon ensimmäinen tämän vuoden EM-sarjassa. He voittivat luokan lopulta lähes kahden ja puolen minuutin erolla toiseksi ajaneeseen tšekkikuljettaja Filip Marešiin. Luokan kolmanneksi ajoi Puolan Aleks Zawada.

Marcus Grönholmin suojatti oli kilpailun jälkeen tyytyväinen suoritukseensa. Huttunen ja Linnaketo kellottivat yhdentoista erikoiskokeen reitillä kahdeksan pohja-aikaa.  Puolan ralli ei ollut kuljettajille helppo. Reitillä nähtiin lukuisia ulosajoja ja helteinen sää laittoi autokunnat koville.

- Periaatteessa voitto ratkesi jo rallin alkuvaiheessa, kun Chris Ingram ajautui ongelmiin, mutta ralli oli kyllä haastava. Tiet olivat pomppuisia ja niille tuli paljon irtosoraa, kun mutkia leikattiin ahneesti. Turhia riskejä emme ottaneet, auto toimi hyvin ja myös miehet kestivät yli 30 asteen helteen, Huttunen sanoo. 

Luokkavoiton myötä Huttunen nousi luokan EM-pisteissä toiseksi ohi puolalaiskuljettaja Aleks Zawadan. Sarjaa johtava Huttusen tallikaveri Chris Ingram jäi Puolassa kahdeksanneksi, joten Huttunen kavensi samalla myös piste-eroa EM-sarjan kärkeen merkittävästi. Epävirallisen pistelaskun perusteella kärkikaksikon ero on kolmen ajetun osakilpailun jälkeen kahdeksan pistettä Ingramin hyväksi.

- En ole vielä ehtinyt nähdä virallista pistetilannetta enkä ole sitä liikoja ajatellut, mutta tärkeä voittohan tämä oli loppukautta ajatellen, se on selvää. Tällä hetkellä kulkee hienosti, kaksi viikkoa sitten voitto Itävallasta, viikko sitten Jyväskylästä ja nyt tämä. 

Rallin EM-sarja jatkuu elokuun viimeisenä viikonloppuna Tšekissä ajettavalla asfalttirallilla. Huttunen ja Linnaketo kilpailevat kuitenkin jo sitä ennen kahden viikon päästä Saksan MM-rallissa Opelin riveissä.  

Puolan EM-ralli, Rally Rzeszow, lopputulokset top 5, luokka Junior U27:
1 Jari Huttunen – Antti Linnaketo, FIN, Opel, 02:07:02.7
2 Filip Mareš - Jan Hloušek, CZE, Peugeot, + 2:26.3
3 Aleks Zawada - Grzegorz Dachowski, POL, Opel, + 3:08.0
4 Karel Kupec - Ondřej Krajča, CZE,  Peugeot, + 3:37.3
5 Buğra Banaz - Burak Erdener, TUR, Ford, + 8:06.3

Rallin EM-sarjan osakilpailut 2017, luokka Junior U27:
30.3.-1.4. Azores Airlines Rallye, Portugali, sora 
4.-6.5. Rally Islas Canarias El Corte Inglés, Espanja, asfaltti
3.-5.8. Rally Rzeszow, Puola, asfaltti
25.-27.8. Barum Czech Rally Zlín, Tsekki, asfaltti
15.-17.9. Rally di Roma Capitale, Italia, asfaltti
6.-8.10. Rally Liepāja, Latvia, sora

Kuva: Opel Motorsport

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa