Facebook Twitter Email Pinterest

Saksan MM-ralli tarjosi Suniselle runsaasti oppia

20.08.2017 / Teemu Sunisen tiedotus

Teemu Suninen saalisti WRC2-luokan seitsemännen sijan Saksan MM-rallista. Viikonloppu oli nuorukaiselle erittäin vaikea, sillä ongelmia riitti vielä viimeisellekin kisapäivälle.

Suninen oli lopulta luokkansa seitsemäs. Eroa luokkavoittoon ajaneeseen tallikaveri Eric Camilliin kertyi 4.17,2 minuuttia.
 
Aamun ensimmäisellä erikoiskokeella kaikki näytti vielä hyvältä. Suninen nousi kerralla kaksi sijaa luokan neljänneksi, mutta heti seuraavalla ajolinja valui hieman leveäksi. Auto jäi kiinni, mutta Suninen ja kartanlukija Mikko Markkula taistelivat Fordinsa irti mudasta.

Lievässä ulosajossa kului aikaa sen verran, että sijoitus tipahti seitsemänneksi, eikä matka riittänyt enää loppukiriin.

- Luisuimme mutkan hieman leveäksi ja jäimme jumiin. Siinä meni aikaa, mutta päästiin sentään maaliin.

Ralli oli Suniselle ohdakkeinen, ja vaikka kilpailu ei tällä kertaa tuonut haluttua tulosta, oppia se toi sitäkin enemmän. 

Haastavissa oloissa ajettu kilpailu oli hyvää harjoittelua muun muassa seuraavaksi ohjelmassa olevaa, osittain asfaltilla ajettavaa Katalonian MM-rallia ajatellen. 
 
- Eihän sunnuntaihin mitään erikoista muutoin mahtunut. Pitää vain oppia enemmän asfaltilla ajamista. Olihan tämä vähän turhauttava ralli, mutta täytyy vain parantaa tästä. Oppimista täytyy tapahtua erityisesti siinä, että osaisin jatkossa lukea paremmin tien pintaa ja pidon määrää, Suninen analysoi.
 
Kuva: M-Sport World Rally Team

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa