Facebook Twitter Email Pinterest

Taisko Lario RC4-luokan neljäs Saksan MM-rallissa

20.08.2017 / Tade Lario Tiedotus

Nuori rallilupaus Taisko "Tade" Lario ajoi upeasti neljänneksi sunnuntaina päättyneessä vaiherikkaassa Saksan MM-rallissa RC4-luokassa. Larion ja kartturi Tatu Hämäläisen taipaleelle mahtui rutkasti rengasrikkoja, mutta kaksikko piti loistavasti hermonsa kurissa läpi neljän päivän haasteen.

- Kaiken kaikkiaan rallista jäi tosi hyvä fiilis. Ajettiin kaikki pätkät läpi, päästiin maaliin ja saatiin paljon arvokasta oppia, Lario summasi.

- Meillä oli viisi rengasrikkoa, niin sen puolesta ihan kärkitaistoon ei ollut asiaa. Tavoite oli viiden joukkoon ja se saavutettiin. Otetaan oppi talteen ja tutkitaan vielä pätkät läpi myöhemmin. Sieltä löytyy varmasti parannettavaa tulevaisuutta varten, 21-vuotias helsinkiläinen jatkoi.

CHL Sport Auto -tallissa ajava Lario oli RC4-luokassa paras Peugeot-kuski. Voittoon ajoi ylivoimaiseen tyyliin toinen suomalainen Jari Huttunen. Toisella sijalle ylsi Hollannin Timo van der Meel ennen isäntämaan Julius Tannertia

- Oltiin paras meidän tallin kuski. Se on tietenkin hienoa. Tallikaveri jäi aika reilusti melkein joka pätkällä. Vauhti oli siinä suhteessa kunnossa, Lario pohdiskeli. 

- Meillä oli niin paljon huolia, että ei voinut kuin olla kärsivällinen ja ajaa huolellisesti maaliin. Väkisin ei voi alkaa repimään. Sunnuntaina sain jo aika hyviä aikoja tehtyä, kun renkaita ei mennyt. 

Lario on rallin SM-sarjassa SM3-luokassa kolmantena. Rallilupaus ajaa syksyllä myös Peugeot 208 RallyCupissa Ranskassa. 

Saksan MM-ralli, RC4-luokan lopputulokset: 
 
1. Jari Huttunen Suomi, Opel 3.26.35,1
2. Timo van der Marel Hollanti, Opel +3.15,1
3. Julius Tannert Saksa, Ford +4.19,3
4. Taisko Lario Suomi, Peugeot +13.16,5
5. Raphaël Astier Ranska, Peugeot +15.40.6
6. Nil Solans Espanja, Ford +16.39,9
 
Kuva: Honza Fronek/rally-mania.cz

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa