Facebook Twitter Email Pinterest

Jari Huttunen Italian EM-rallista: Kaikki tai ei mitään

16.09.2017 / Jari Huttunen Racing

Nuoren suomalaiskuljettaja Jari Huttusen taistelu rallin EM-sarjan Junior U27-luokan voitosta jatkuu viikonloppuna Italian EM-rallissa. Sarjapisteissä neljäntenä oleva Opelin tehdaskuljettaja Huttunen tarvitsee Italiasta voiton pysyäkseen mukana mestaruusjunassa, sillä sarjassa on jäljellä enää kaksi osakilpailua. Hän lähtee kartanlukijansa Antti Linnakedon kanssa kilpailuun luottavaisin mielin.

- Tilanne on selkeä, vain voitto riittää. Voitostahan sitä aina ajetaan, joten siinä mielessä tässä ei ole mitään uutta, enkä ota tilanteesta paineita. Aloitamme omalla vauhdilla ja kiristämme tarvittaessa, Huttunen sanoo.  

Huttusen edellinen EM-ralli Tshekeissä päättyi ulosajoon luokan kakkossijalta, ja sen myötä hän putosi sarjan pistetaulukossa kakkossijalta neljänneksi. Kärkipaikkaan on eroa 24 pistettä. 

- Tshekin ulosajo oli pistetilanteen kannalta takaisku, mutta mitään mörköä siitä ei jäänyt mieleen kummittelemaan. Nuotituksen perusteella täällä on hyvin vaihtelevat tiet ja uskon, että pääsemme hyvään vauhtiin. Taistelu on tässä luokassa tiukkaa, joten luvassa on hyvä kamppailu. 

Jari Huttunen valittiin tänä syksynä mukaan Hyundain nuorten kuljettajien testiin, jossa etsitään kuljettajaa merkin WRC2-autoon ensi kaudeksi. Kahdeksan kuljettajaa osallistui alkuviikosta Ranskassa järjestettyyn kaksipäiväiseen ajokokeeseen, jossa ajettiin sekä asfaltilla että soralla. Hyundai julkaisee voittajan lähiviikkojen aikana.

Rallin EM-sarjan juniorien toiseksi viimeinen osakilpailu on asfaltilla ajettava Rally di Roma Capitale. Rallissa ajetaan 12 erikoiskoetta, joille kertyy mittaa yhteensä 199 kilometriä. Kilpailu käynnistyy perjantai-iltana ajettavalla lyhyellä yleisöerikoiskokeella. Lauantaina ajetaan viisi ja sunnuntaina kuusi erikoiskoetta. Maalissa kilpailijat ovat sunnuntaina kello 17 paikallista aikaa. Jari Huttunen ja Antti Linnaketo kilpailevat rallissa numerolla 29.  

Rallin EM-sarjan pistetilanne, luokka U27, 4/6:
1. Aleks Zawada, Puola, 99
2. Chris Ingram, Iso-Britannia, 96
3. Filip Mares, Tshekki, 84
4. Jari Huttunen, Suomi, 75
5. Bugra Banaz, Turkki, 56

Rallin EM-sarjan osakilpailut 2017, luokka U27:
30.3.-14.4. Azores Airlines Rallye, Portugali, sora
4.-6.5. Rally Islas Canarias El Corte Inglés, Espanja, asfaltti
3.-5.8. Rally Rzeszow, Puola, asfaltti
25.-27.8. Barum Czech Rally Zlín, Tsekki, asfaltti
15.-17.9. Rally di Roma Capitale, Italia, asfaltti
6.-8.10. Rally Liepāja, Latvia, sora

Kuva: Opel Motorsport

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa