Facebook Twitter Email Pinterest

SM-ralli tavoittaa nyt kymmeniä miljoonia maailmalla - kiinnostaa Japania myöten

29.09.2017 / Sami Kolsi

Rallin SM-sarja on tahkonnut tällä kaudella yleisöennätyksiä niin erikoiskokeilla kuin kotimaisissa tiedotusvälineissä, mutta nyt myös kansainvälinen näkyvyys on kasvanut uusiin sfääreihin. Viimeisin mediahyöky on tullut toiselta puolelta maapalloa Japanin kansallisen TV-yhtiön NHK:n toimesta. Suomeen yhtiön toi japanilainen naiskartanlukija Sayaka Adachi sekä Toyotan MM-rallitalli. 

Japanin lisäksi Aasian alueella noin 280 miljoonaa taloutta tavoittavan NHK:n kuvausryhmä seurasi Uudenkaupungin SM-rallissa syyskuun alussa, kuinka Adachin ja hänen suomalaisen kuljettajansa Jarkko Nikaran työskentely sujui.

- Uudessakaupungissa kuvasimme dokumenttia Sayakasta ja se tulee olemaan osa suosittua sarjaa, jossa kerrotaan ulkomailla asuvista japanilaisista urheilijoista, kertoo projektikoordinaattori Yoshiko Takata.

Ralli valtaa yhä enemmän mediatilaa myös Japanissa

Japanilaiskuljettajien edesottamuksien lisäksi Toyotan paluu rallin MM-sarjaan on nostanut lajin näkyvyyttä myös Japanissa, joskin suurta kansanliikettä se ei vielä houkuttele taakseen.

Puuppolassa toimiva ja Tommi Mäkisen johtama MM-rallitalli Toyota Gazoo Racing on kuitenkin myös varmistanut, että Suomi saa kasvavasta hypestä osansa.

- Tällä hetkellä rata-autoilu ja MotoGP menevät vielä rallin edelle Japanissa, mutta toivottavasti Toyotan mukaantulo lisää lajin kiinnostusta entisestään. Toyotan MM-rallitallin sijaitseminen Suomessa sekä suomalainen osaaminen ja tietotaito tästä lajista ovat huippuluokkaa, joten meille oli selvää tulla tänne tutustumaan aiheeseen lisää, Takata kehuu.

Rallin SM-sarjan mestarit kruunataan tulevana viikonloppuna

Rallin SM-sarjan kauden seitsemäs ja viimeinen osakilpailu, Lake City Rally, alkaa tänään perjantaina 29.9 ensimmäisellä erikoiskokeella kello 18.31.

Tampereen UA:n järjestämän rallin keskuspaikkana toimii Lempäälä. Kymmenen erikoiskokeen mittainen ja kaksipäiväinen kilpailu päättyy lauantaina 30.9.

Jarkko Nikara ja Sayaka Adachi starttaavat ralliin numerolla 4. Parivaljakko on tällä hetkellä kiinni SM1-luokan pronssimitalissa.

Kuva: Jarno Saari

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa