Facebook Twitter Email Pinterest

Lindholmista seuraava rallikansan lempilapsi?

14.10.2017 / Sami Kolsi

Emil Lindholm teki kuluneella kaudella läpimurron ralliautoilussa niin kotimaan kuin maailman kärkitasolla. 21-vuotiaan helsinkiläisen vitriiniin eksyi palkinto jos toinenkin, mutta kenties tärkeimpänä saavutuksena historian kirjoihin jää rallin Tulevaisuuden Tähti -palkinnon voittaminen ja MM-rallikokemukset.

Tammikuussa legendaarisella Rovaniemen Arctic Lapland Rally -kilpailulla alkaneessa rallin SM-sarjassa Lindholm pisti palikat mieleiseensä järjestykseen heti kättelyssä ja sama tahti jatkui koko talvikauden. Tuloksena kaksi voittoa kolmesta.

- Rovaniemellä tullut uran ensimmäinen SM-voitto oli positiivinen yllätys. Mikkelistä jäi vähän hampaankoloon, kun Jari Huttunen oli nopeampi, mutta Tahkolla oltiin taas voittovauhdissa.

Tulevaisuuden Tähdeksi Lamborghini-kisoista huolimatta

Kevään edetessä SM-sarja kääntyi kesälaitumille ja samalla alkoivat Lindholmin kiireet Saksan autourheilusarjassa. Lamborghinin ratti ja saksalaistiimin ukaasit kutsuivat nuorukaista sen verran painokkaasti, että kaksi SM-rallia jäi tyystin väliin.

- Vaikka Riihimäki ja Kouvola jäivät väliin, niin onneksi pisteet silti riittivät Tulevaisuuden Tähti -finaaliin ja lopulta voittoon.

Palkinnon myötä Lindholm pääsi näyttämään kyntensä Neste Ralliin, jossa tuloksena oli varsin hyviä suorituksia kartanlukijana toimineen, TV-tähtenäkin tunnetun Tomi Tuomisen kanssa.

- Perjantai ja lauantai olivat hienoja päiviä. Tavoitteena oli ajaa riskittömästi esimerkiksi Ouninpohja ja Päijälä, missä onnistuimmekin. Lauantain jälkeen olimme omassa luokassamme toisena. Sunnuntaina ajoimme valitettavasti ulos ja totta kai se otti päähän, mutta se pitää ehdottomasti ottaa oppimiskokemuksena tulevaisuuden kannalta.

Kilpakuljettajat moderneja huippu-urheilijoita ja unelmavävyjä

Aikanaan suomalaisetkin tähdet tunnettiin jokseenkin kyseenalaisista harrasteistaan autourheilun ympärillä, eikä kuntopuolenkaan asioihin välttämättä kiinnitetty liiemmin huomiota.

Nykyään on täysin toisin. Huippuluokan autourheilijoiden osalta kliseet fiksu, filmaattinen ja atleettinen ovat arkipäivän totuuksia. Näin on myös Lindholmin kohdalla.

- Urheilu on elämäntapa ja se toki auttaa kaikessa muussakin kuin autourheilussa. MM-ralleissa esimerkiksi pitää mennä riskirajoilla koko ajan, joten sekä fysiikan että mentaalipuolen pitää olla huippuiskussa.

Tavoitteena ajaa MM-sarjan kalustolla 2018

- Mitään varmaa ei vielä ole, mutta yksi ajatus on ajaa ainakin SM-sarja ja Neste Ralli. MM-ralleissakin käytetty R5-mallin ralliauto on tavoitteena saada käyttöön.

Kuva: AKK/Taneli Niinimäki

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa