Facebook Twitter Email Pinterest

Joonas Tokee valmistelee vahvaa paluuta rallin pariin

17.01.2018 / Jarno Saari

Kaudella 2015 SM-tittelistä tiukasti kamppaillut Joonas Tokee ei ole sen jälkeen juuri kotimaan ralliteitä kolunnut. Seuraava kilpailukausi Oriveden Seudun UA:n nuorukaisella kului junioreiden Euroopan mestaruussarjassa.
 
Opintojen vuoksi kaudella 2017 välivuoden kilpailemisesta pitänyt 23-vuotias kuljettaja tekee nyt paluun Ralli SM-sarjaan, kun kausi käynnistyy ensi viikolla maineikkaan Arctic Rallin merkeissä Rovaniemellä.
 
- Viime vuosi meni opiskelujen parissa Jyväskylän ammattikorkeakoulussa, jossa suoritan liiketalouden opintoja. FIA ERC Junior-sarja oli yksityistiiminä sen verran vaativa, että päätin pitää miettimistauon rallin suhteen. Opintojen aloittaminen tässä kohtaa oli melko luonteva vaihtoehto, Joonas Tokee selvittää.
 
- Opiskelu on mennyt hyvää vauhtia eteenpäin, ja on ollut hieno huomata, kuinka koulun puolesta olen saanut kannustusta jatkaa ajamista. Kilpailutaukoa on tullut yli vuoden verran, kun tässä välillä olen ajanut vain satunnaisesti eri kalustolla tuntumaa ylläpitäen.
 
- Vietin aikaa myös motocrosspyörän selässä, joka oli poikavuosien harrastus. On ollut mukavaa hakea tuntumaa sekä erityisesti fyysistä kuntoa toisen vauhtilajin parista, Tokee jatkaa.
 
 Siirtyminen nelivetoiseen edessä
 
Kartanlukijan jakkaralta löytyy edelleen Tokeen tuttu luottomies eli Jani Salo, mutta kilpailukaluston puolesta kaikki on uutta. Tiimin ralliautona toimii SM2-luokan Subaru Impreza WRX.
 
- Nelivetoiseen siirtyminen oli järkevä vaihtoehto tässä kohtaa. Aiemmat kolme kautta ajoimme kaksivetoisella ja sillä kertyi kilometrejä melkoisen paljon.
 
Joonas Tokee Racing Teamin huollosta vastaa aiempien kausien tapaan Janne Lillqvist. Kilpailuhuolto toteutetaan yhdessä Rally Promotion Finlandin kanssa.
 
SM2-luokkaan on tulossa mukaan monia uusia nimiä. Tammikuun viimeisenä viikonvaihteena ajettavassa Arctic Rallissa viivalla on 18 autokuntaa Tokeen kilpaluokassa.
 
- Varmasti on kovat kisat tulossa. Selkeänä tavoitteena on nousta kamppailemaan luokan mestaruudesta. Tietysti realistinen pitää olla sen suhteen, että aikaisempaa kokemusta nelivedosta ei ole ja opittavaa on paljon. Tavoitteet ovat yleisesti rallin suhteen vielä korkealla, ja jos eteenpäin mielii mennä, niin kovaa täytyy pystyä ajamaan.
 
- Vuodenvaihteen tienoilla ajoimme muutaman päivän testisession Kuusamossa, jossa opeteltiin perusasioita autosta sekä haettiin myös ajollisesti tuntumaa. Lähiaikoina on tehty Janin kanssa reilusti nuottiharjoittelua, jonka lisäksi ainakin yksi ajotreeni on vielä ohjelmassa ennen Tunturia, Tokee päättää.
 
Kuva: Josef Petru

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa