Facebook Twitter Email Pinterest

Lindberg selkein tavoittein Tunturiralliin

22.01.2018 / Taneli Niinimäki

Ralli SM -sarjan käynnistää tuttuun tapaan Rovaniemen ja Kemijärven ympäristössä ajettava Arctic Lapland Rally. Tunturirallina paremmin tunnettu kauden avauskisa keräsi jälleen tänä vuonna komean kattauksen lähtöviivalle. Määräaikaan mennessä kilpailuun ilmoittautui yhteensä 135 autokuntaa, joista peräti 18 kilpailee MM-sarjan WRC2-luokasta tutuilla R5-autoilla. Myös ulkomaalaiskuljettajia Rovaniemellä nähdään jälleen hieno määrä. 

Sipoon autokerhoa edustava Jussi Lindberg taistelee viime vuoden tapaan SM3-luokan kärkisijoista etuvetoisella Renault Twingo R2 -autolla. Kartanlukijaksi Lindberg saa tällä kaudella viereensä 32-vuotiaan porvoolaisen Tuuka Tyyskän.

Ensi viikonloppuna ajettavaan Tunturiralliin kaksikko on kerennyt hakemaan tuntumaa yhden testipäivän verran, ja vielä torstaina ennen rallia on viimeiset askelmerkit mahdollista laittaa kohdilleen kilpailun testierikoiskokeella.

- Testeistä jäi oikein hyvä fiilis, sillä parannukset tuntuu nyt toimivan autossa. Myös Tuukan kanssa yhteistyö on lähtenyt rullaamaan hyvin, niin testeissä kuin nyt nuotituksessakin, Lindberg totesi tyytyväisenä.

SM3-luokassa viime kaudella neljänneksi ajanut Lindberg lähtee tavoittelemaan parempaa tulosta, vaikka kertoo samalla myös tason nousevan vuosi vuodelta. 

- Tavoite on parantaa sarjasijoitusta viime kaudesta, joten eiköhän suunta ole selvä. SM3-luokassa taso noussut kuitenkin muutaman vuoden aikana paljon ja tämä kausi tulee olemaan varmasti yhtä tasaista kilpailua monen kuljettajan kesken. Suurimmat ratkaisut meidän luokassa tapahtuu psyykkisellä osa-alueella, joten osittain myös kokemus auttaa, Lindberg ennakoi.

Jo viidettä kertaa Tunturiralliin osallistuva porvoolainen pääsi viime kaudella juhlimaan juuri Rovaniemellä uransa ensimmäistä Ralli SM -sarjan palkintokorokesijoitusta. Tänä vuonna hän starttaakin arktiseen seikkailuun luottavaisin mielin, mutta nimeää ennakkoon myös kaksi kovaa haastajaa. 

- Rennoilla mielin lähdetään kauden avaukseen, vaikka meille sopisi hieman lämpimämpikin keli. Kovaa saadaan totta kai mennä, jos halutaan päihittää esimerkiksi (Anssi) Rytkönen tai (Jaro) Kinnunen.

Ralli pyörähtää käyntiin perjantaina päivällä ja maaliin ensimmäisiä kilpailijoita odotellaan lauantai-iltana. Luvassa on 11 erikoiskoetta sekä yhteensä yli 250 erikoiskoekilometriä.

Kuva: Jussi Lindbergin tiedotus

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa