Facebook Twitter Email Pinterest

Tomi Vileniuksen Tunturiralli katkesi hopeasijalta AT-virheeseen

31.01.2018 / Jani Kekoni

Rovaniemen Napapiirillä ajetussa Ralli SM-sarjan perinteikkäässä avauksessa, Arctic Lapland Rallissa porvoolainen Tomi Vilenius ja kartanlukija Sami Ryynänen olivat erinomaisella sijoituksella aina arvostetun kilpailun yhdeksännen pikataipaleen maalilipulle saakka.
 
Kuitenkin kahdeksannen pikataipaleen maalilipun ns. aikatarkastusasemalla tapahtunut virhe katkaisi kaksikon matkan ja tarjottimella ollut hopeasijan runsas pistepotti vaihtui erittäin pettymykselliseen pisteettömään paluumatkaan Porvooseen.
 
Vilenius starttasi kilpailuun Marko Männyn nopeaksi opettamalla Honda Civic Type-R ralliautolla. Ensimmäisen vaativan kilpailupäivän jälkeen kaksikko saapui yötauolle upealla SM4-luokan kolmannella sijalla, rapiat kaksi minuuttia kilpailua johtanutta, ja myöhemmin sen myös voittanutta, Jussi Teppoa hitaampana.
 
- Ajollisesti perjantai oli meiltä heikko esitys, jossa pitkä ajotauko todellakin näkyi. Kuitenkin hämmästyimme kun viiden pikataipaleen jälkeen olimme, kanssakilpailijoidemme epäonnesta johtuen kiinni kolmanneksi korkeimmissa SM-pisteissä, Vilenius kertoo.
 
Toiseen kilpailupäivään konkarikuljettajat nostivat vauhtia ja se pitivät tiimin upeasti hopeasijalla kunnes Sarriojärven perinteikkäällä 
erikoiskokeella vaihdekeppi napahti poikki ja hetkeä myöhemmin maalin jälkeisen AT-asemalla tapahtuneen virheen myötä kilpailun tuomaristo katkaisi kilpailijaparin matkan.
 
- Meillä oli hyvä ja nousujohteinen ralli aina kilpailun kahdeksannelle pikataipaleelle saakka. Tosiaan ensiksi vaihdekeppi jäi käteen ja sitten AT-asemalla meiltä jäi tarkastamatta aikakortista AT-merkintä, jota ei ollut kirjattu mukanamme matkanneeseen lomakkeeseen. Koska pakollista merkintää ei ollut, sulki tuomaristo meidät kilpailusta, Vilenius raportoi ja jatkoi, - Kilpailuorganisaatiosta sanoi meille, että emme olisi pysähtyneet AT-asemalle ja siksi hylkäsivät suorituksemme. Kuitenkin annoimme jopa radiohaastattelun ko. paikassa, joten siitä voidaan päätellä olimmeko pysähtyneet vai emme. Kuitenkin radiohaastattelun ja vaihdekepin irtonaisessa tilassa meiltä jäi AT-kortti tarkistamatta ja koska siihen ei AT-henkilöstö ollut kirjoittanut aikaa niin pakotetusti kilpailumme päättyi siihen.
 
Mikkelin SM Vaakuna rallissa uusi yritys
 
Ralli SM-sarja jatkuu helmikuun puolivälissä Mikkelin ympäristön vauhdikkailla rallipoluilla. Vilenius ja Ryynänen lähtevät 
takaa-ajoasemista tavoittelemaan kärkisijoja.
 
- Tunturirallin nollapisteet laittoivat tilanteen heti hankalaksi, joten Mikkelissä meillä alkaa kokonaan uusi urakka kun kanssakilpailijat saivat SM-pisteissä runsaan etumatkan. Vaikka keskeytys tuntui todella raadolliselta niin siitä huolimatta olin tyytyväinen vauhtiimme, jossa siltikin on vielä paljon tehtävää jotta SM-kärkikuljettajat pystymme haastamaan. Täytyy kuitenkin muistaa, että edellisestä ajamastani SM-osakilpailusta oli kulunut kolmisen vuotta ja siltikin Tunturirallin toisena kilpailupäivänä pystyimme ajamaan palkintokorokevauhtia. Lisäksi kun todellakin nousujohteisesti pystyimme suorittamaan ja sitä kautta näkemään, että ihan hukassa emme SM-kärkikuljettajia vastaan ole. Nyt nollataan tilanne ja lähdetään nöyrin mielin mutta silti luottavaisena 
seuraavaan SM-osakilpailuun, Vilenius jatkaa.
 
Kuva: Jani Kekoni

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa