Facebook Twitter Email Pinterest

Selivaara viidenneksi Mikkelin SM-rallissa

19.02.2018 / Jarno Saari

Viikonloppuna ajettu Ralli SM -sarjan toinen osakilpailu kulki Mikkelissä tavoitteiden mukaan Antti Selivaaran osalta. Maalissa tuloksena oli viides sija SM2-luokasta.
 
Selivaara ja kartanlukija Teemu Horkama aloittivat kilpailun neljännellä sijalla, jonka jälkeen sijoitus vakiintui viiden joukkoon.
 
- Kisa lähti käyntiin yleisö-EK:lla ihan kivasti, luokan neljänneksi nopein aika ja vain 0,5 sekuntia pohja-ajasta jääneenä, Selivaara kertasi.
 
Subaru Impreza R4-kuljettaja pääsi ajamaan rallin läpi ilman ongelmia.
 
- Kilpailumme eteni pätkäsijoitusten ollessa 4-6 välillä. Tällä lopputuloksella myös sarjasijoituksemme nousi samalle tasolle, eli ennakkotavoite täyttyi.
 
- Oli oikein kiva ajaa, kun nuotti toimi todella hienosti. Tästä on hyvä jatkaa Joensuun osakilpailuun, joka ajetaan maaliskuun ensimmäisenä viikonvaihteena, Selivaara päätti.
 
SM2-luokan tulokset, Top5:
1. Henrik Pietarinen 1.02.00,1
2. Esa Ruotsalainen + 7,3
3. Ville Hautamäki + 1.10,6
4. Mikko Heikkilä + 1.22,1
5. Antti Selivaara + 2.09,3
 
SM2-luokan pistetilanne:
1. Esa Ruotsalainen 52
2. Ville Hautamäki 35
3. Joonas Tokee 25
4. Henrik Pietarinen 25
5. Antti Selivaara 21
 
Kuva: Taneli Niinimäki

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa