Facebook Twitter Email Pinterest

SM TeijoTalot-rallin ensimmäiset sekuntitaistot käydään Metsämäen raviradan yleisöerikoiskokeella - luvassa huikea Ralli SM-finaali

21.02.2018 / Patrick Rupponen

Metsämäen raviradalla ajettava yleisöerikoiskoe lyö alkutahdit kauden 2018 Ralli SM-sarjan finaaliosakilpailulle. Luvassa on näyttävä show, josta ei vauhtia puutu. 
 
28.-29. syyskuuta ajettavaan finaaliin on luvassa herkullinen kattaus rallimannaa. Reitti on osaltaan vanhaa tuttua Turun SM-ralleista mutta mukaan mahtuu myös paljon uutta, ennen mm. juniorimestaruus ja historic-luokan osakilpailuissa ajettua tiestöä Salon alueelta. Reitti tulee käsittämään reilut 100 erikoiskoekilometriä, joista osa on siis varmasti SM-sarjaa kiertäville kuskeille täysin uutta. Ralli startataan perjantaina kolmella erikoiskokeella, joista Turussa sijaitseva Metsämäki toimii alkunäyttämönä.
 
-  Metsämäen ravirata on viime vuosina voimakkaasti pyrkinyt profiloitumaan monipuolisena tapahtumapaikkana, jossa vain mielikuvitus asettaa rajat mahdollisuuksille. Jo vuosien ajan on varsinaisten ravien lisäksi radalla ollut greyhoundkilpailuja, ratsastuskilpailuja ja koiranäyttelyitä. Uudempia tapahtumia ovat olleet kissanäyttelyt, koulutustilaisuudet sekä takakonttikirppikset. SM-rallin toteutus Metsämäessä nähdään siis luonnollisena jatkumona tälle ravirata-alueen monipuolisena käyttönä eri tapahtumissa. Metsämäen ravirata ja sen yleisöpalvelut tuovat erilaisen katsojakokemuksen rallia seuraamaan saapuvalle yleisölle. Raviradan panoramakatsomo palveluineen tulee olemaan mielenkiintoinen paikka seurata rallin tapahtumia, Turun Hippos ry:n toimitusjohtaja Roger Johansson valaisee.
 
Yleisöerikoiskokeen jälkeen siirrytään vanhoihin tuttuihin Liedon ja Paimion alueilla ajettaviin pikataipaleisiin. Kilpailukeskuksena toimii Paimion liikenneturvallisuuskeskus, jonne kilpailijat siirtyvät illan hämärtyessä. Kilpailukeskuksella sijaitsevat myös siis yötauko-alue sekä huoltoparkki.
 

Salo toimii lauantain päätösnäyttämönä - kaupungissa pitkään vaikuttanut Teijo-Talot jatkaa ralliyhteistyötään

 
Lauantaina kilpailijoille on luvassa viiden erikoiskokeen ja noin 80 erikoiskoekilometrin reitti Marttilan, Sauvon ja Salon alueilla. Salossa ajettava päätöserikoiskoe on vain pienen matkan päässä kaupungin keskustasta, jonne on helppo tulla isommallakin porukalla. Maalijuhlallisuudet vietetään Salossa sijaitsevassa Astrum-keskuksessa.
 
Rakennusalalla vuodesta 2000 toiminut Teijo-Talot Oy on jo monen vuoden ajan toiminut Salon Urheiluautoilijat ry:n rallikilpailujen pääyhteistyökumppanina ja tuleva kilpailu on järjestyksessään jo kahdestoista perättäinen, jossa yritys on mukana. Yhtiö on perustettu nykyisin Saloon kuuluvassa Perniön kunnassa ja rallia onkin ajettu ennen aivan yrityksen kotiteillä, se on palvellut jopa kilpailukeskuksena monena vuotena.
 
-  Rallitapahtumien avulla olemme vuosien varrella saaneet toiminnallemme näkyvyyttä ja tuotteidemme tunnettavuus on kasvanut. Kuljettajat ja tiimit edustavat laaja-alaisesti eri ammattikuntia, joten olemme tapahtumien myötä verkostoituneet monien tahojen kanssa. SM-ralli on vauhdikas, perinteikäs ja energinen tapahtuma. Odotamme myös Teijo-Talojen vauhdin kiihtyvän entisestään yhteistyön myötä. SM-ralli tuo mukanaan tapahtumanäkyvyyttä, verkostoitumismahdollisuuksia ja mahdollisuuden profiloitua innovatiivisena, ketteränä ja uudistuvana organisaationa perinteisellä alalla, kertoo Teijo-Talot Oy:n toimitusjohtaja Kirsi Ruohonen.
 
Lupa on siis odottaa kovaa vääntöä finaaliosakilpailun tarjoamista 1,5-kertaisista pisteistä aina kalkkiviivoilla saakka. Turun Urheiluautoilijat ja Salon Urheiluautoilijat kehottavatkin jo tässä vaiheessa laittamaan päivämäärät kalenteriin muistiin, luvassa on kaksi päivää todellista rallin juhlaa.
 
Näin seuraat SM TeijoTalot-rallia!
 
 
Kuva: Patrick Rupponen

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa