Facebook Twitter Email Pinterest

Ari Vatanen ajaa Joensuun SM-Itärallin kärjessä

27.02.2018 / Sami Kolsi

Vuoden 1981 rallin maailmanmestari Ari Vatanen nähdään jälleen rallin SM-sarjassa, kun hän toimii Joensuun SM-Itärallin etuautotehtävissä tulevana lauantaina 3. maaliskuuta.
 
Etuautotehtäviin lähtevällä maailmanmestarilla riittää vientiä ja kyselyitä, mutta kilpa-ajamisen polte on jo hälvennyt.
 
- Kilpailemiseen kelloa vastaan minulla ei ole enää poltetta. Se elämä on taaksejäänyttä, enkä lukuisista pyynnöistä huolimatta ole kilpailijaksi suostunut enää lähtemään, toteaa lentokentältä tavoitettu Vatanen.
 
Vaikka varsinaiset ajohommat vuosien myötä on vähentyneet olennaisesti, on ajovarusteisiin sonnustautumisessa edelleen sitä jotain.
 
- Kyllähän ajopuvussa on sellainen elämän maku. Ikään kuin puet siinä koko elämän yllesi ja kaikki ne kokemukset, Vatanen pohtii.
 
SM-Itärallissa rallilegenda ei aja yksin. Paitsi ettei hän aja yksin hän haluaa tähdentää ajavansa nimenomaan Unto Kontron kanssa. Kuudella vuosikymmenellä autourheilussa mukana ollut Kontro kerää Vataselta vuolaat kehut. 
 
- Kun alkoi käydä selväksi, että osallistun rallin etuautotehtäviin, otin välittömästi esille, että Unto minun täytyy saada kyytiini.
 
- Unto on paikallisen pitkän linjan yritteliäisyyden henkilöitymä ja omaa pitkän moottoriurheiluhistorian. Luvassa on hänen kanssaan hieno lauantai, veistelee hyväntuulinen Vatanen.

 
”Maailma ei ole pieni, vaan Tuupovaara suuri”

 
Kari Matikaisen BMW M3:lla reitille suuntaava Vatanen tuntee edelleen palaavansa kotiin Pohjois-Karjalaan. 40 vuotta maailmaa kiertänyt rallin ja politiikan veteraani kohtaa maailmalla kovin usein tuttuja, jotka muistuttavat häntä kotiseudusta. Noissa keskusteluissa nousee usein vanha sananparsi maailman pienuudesta.
 
- Pyrin silloin aina muistuttamaan, ettei maailma suinkaan ole pieni, vaan Tuupovaara suuri. Tuupovaaran pienuudessa on sen suuruus, Vatanen äityy miettimään.
 
Pohjois-Karjalan tiet saavat viikonloppuna varmasti ajosta nauttivan rallimestarin. Itärallissa mukana oleminen on edelleen iso asia.
 
- Itäralli puolestaan on se minun kotiseudun ralli. Muistan edelleen ne haaveet ja odotukset, joita siihen ralliin liittyi, Vatanen muistelee.
 
-1983 Itäralliin Opel halusi tuoda Mantan ajettavaksi. Tuon lisäksi rallista merkittävän teki se, että vaimoni Rita nimenomaan halusi lähteä kartanlukijakseni. Hän halusi ymmärtää paremmin sitä, minkälaisten asioiden ja tilanteiden kanssa ammatissani olen tekemisissä, jotta voisi paremmin tukea minua, tunnelmoi Vatanen.
 
Pariskunnan ralli alkoi välittömästi toiminnalla.
 
- Siinähän meinasi jo alkuun käydä niin, että muistaakseni ensimmäisen erikoiskokeen alussa spinnasimme, jolloin vaimoni palaute oli välitön: ”Ethän sä osaa edes ajaa!”. Tässä kohtaa totesin, että kartturin kuuluisi keskittyä hommaansa ja olla hiljaa, Ari Vatanen muistelee makeasti nauraen.
 
Itärallin rakkaimmista erikoiskokeista kysymys ehtii juuri ja juuri puoleen väliin, kun Vatanen jo hihkuu:

- Oskola, Oskola… ai että se on kuin MM-rallista tuttu Myhinpää vähän hitaampana mutkineen. Se pätkä minulle on erityisen rakas. Ajelin sitä tietä monet kerrat ensimmäisen kartanlukijani Martti Simosen luokse. Hän asui Oskolan tien päässä Uskalin kylässä.
 
Tuleva lauantai on Ari Vataselle ja monelle paikallaolijalle varmasti jälleen ikimuistoinen, sillä Pohjois-Karjalan hienot rallitiet saavat oman poikansa kotiin.

Kuva: Marko Mäkinen

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa