Facebook Twitter Email Pinterest

Sarjajohtaja Esa Ruotsalainen joutui pettymään Itärallissa

05.03.2018 / Jarno Saari

Ralli SM -sarjan talvikausi ei päättynyt Esa Ruotsalaisen osalta Joensuun alueen hienoilla teillä lainkaan sellaisiin tunnelmiin ja tulokseen, jota Saarijärven UA:n kokenut kilpailija oli kaavaillut.
 
Hallussa ollut SM2-luokan johtoasema valui ensin käsistä rengasrikon takia, mutta sitten aivan rallin lopulla tekninen vika keskeytti matkan.
 
- Kisan alkuun olin tyytyväinen. Varma ja virheetön ajosuoritus riitti pohja-aikoihin. Viikolla tehdyt säätömuutokset olivat tehneet autosta täydellisesti käteen sopivan, kertoi huoltotauolla 3,8 sekunnilla johtanut Ruotsalainen.
 
- Sen jälkeen pisimmällä EK:lla hieman kiristin ja ajattelin tehdä eroa. Seitsemän kilometriä ennen maalia isolla tiellä rengas vain räjähti täydestä vauhdista osumatta mihinkään.
 
- Loppupätkä tultiin sitten rikkinäisellä renkaalla tai paremminkin vain vanteella. Siinä menetettiin noin puolisen minuuttia, Esa ynnäsi.
 
Ruotsalainen ja kartanlukija Hannu Lamminen putosivat kolmanneksi, mutta saumat toiselle sijalle olivat vielä olemassa:
 
- EK5:n pohja-aika oli hyvä osoitus siitä, että vauhtivaroja oli vielä jäljellä aamun pätkiin verrattuna. Viimeinen pikis kulki myös hyvin, mutta vain kolme kilometriä ennen maalia kytkin petti ja veto loppui. Kisa päättyi suureen pettymykseen.
 
Surkeisiin tunnelmiin päättyi Esa Ruotsalaisen tiimin talvikausi, mutta alkukaudella saavutetun voiton ja kakkossijan ansiosta tiimin värit ovat edelleen SM-pistetaulukon kärjessä. Toki pistetilanne näyttäisi huomattavasti paremmalta ilman Joensuun osakisan epäonnea.
 
SM2-luokan pisteet 3/7 osakilpailun jälkeen:
1. Esa Ruotsalaisen 52
2. Henrik Pietarinen 50
3. Ville Hautamäki 50
4. Joonas Tokee 43
5. Antti Selivaara 33
 
Kuva: Jarno Saari

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa