Facebook Twitter Email Pinterest

Kasille talvikauden paras suoritus Joensuun SM-rallissa

07.03.2018 / Taneli Niinimäki

Talvikauden viimeinen SM osakilpailu ralli ajettiin hyvissä olosuhteissa Joensuussa. Kilpailun reilun 100 EK kilometrin mittainen reitti oli SM-sarjan parhaimmistoa ja osittain vuoristoratamaisetkin tiet pitivät huolen siitä, että vauhtia ja hyppyjä mahtui riittämiin yksipäiväiseen Itäralliin.

Lauantaina ajettu kilpailu avattiin noin 13 km mittaisella EK1 ”Kauhee” nopeavauhtisella erikoiskokeella, jonka alussa päästiin heti hyppäämään NESTE rallin tyyliin.

-Aamun ensimmäinen pätkä oli heti alusta kovaa menoa ja ensimmäinen hyppy EK:n alkupuolella oli sellainen lento, mitä ei olla Skodalla ennemmin koettu, totesi Kasille nuotteja lukeva Henri Ania naurahtaen erikoiskokeen maalissa.

Kilpailun avaus antoi tuntuman siitä että kilpailusta oli lupa odottaa parannusta aikaisempiin talviralleihin.

Itärallin avannut aamulenkki, kokonaismitaltaan reilut 40 km, kertoi jo osaltaan kilpailun tilanteen kehittymisestä. Kovatasoisen SM1 luokan kärkitaistossa mentiin kovaa ja iltapäivälle oli luvassa lisää vauhtia.

– Kärki menee todella kovaa, siihen vauhtiin meillä ei ole nyt eväitä. Asetimme Henkan kanssa tavoitteeksi saavuttaa kauden paras tulos täällä, ja siinä menossa nyt olemme, kommentoi Jukka Kasi parin suoritusta päivätauolla SM1 luokan sijalla 9.

– Ajotuntuma parani aamun aikana mukavasti ja ”Romon” EK3 oli varmasti sitä parasta tekemistäni talvikelillä. Hyvällä fiilingillä lähdetään nyt iltapäivän noin 60 EK kilometrin osuudelle. Katsotaan josko vielä saadaan hieman sijoitusta paranemaan joskin takaa tulee nyt myös painetta , puntaroi Kasi kokonaistilannetta huollosta lähdettäessä.

Rallin 36 km ”Oskolan” EK4 oli kilpailun pisin pätkä, joka tarjosi hidasta ja vauhdikasta osuutta, ylityksiä ja hyppyjä. Tätä pätkää ei suotta kutsuta Itä-Suomen Ouninpohjaksi, onhan pätkä todella kilpailijoiden mieleen.

– Yritimme välttää turhat riskit ajamalla ehkä hieman varovastikin tieosuudet, joissa oli kovavauhtisia ylityksiä. Toisaalta selkeillä tieosuuksilla yritettiin sitten mennä tosissamme. Pitää olla tyytyväinen 8. sijaan tällä vaativalla erikoiskokeella, vaikka ero kärkeen kasvoikin odotettua suuremmaksi, Kasi analysoi kilpailun pisintä erikoiskoetta.

Iltapäivän jo kääntyessä kohti iltahämärää rallissa ajettiin päättävät kaksi erikoiskoetta yhteismitaltaan 23 km. Tilanne tuloslistalla oli siinä mielessä vakiintunut, että omalla ajolla ei enää ollut mahdollisuutta nostaa sijoitusta. Tavoite olikin lähinnä varmistaa, että takaa tulevat eivät pääse uhkaamaan sijoitusta.

– Lähdimme vetämään rallin päättäviä kahta erikoiskoetta rennosti, mutta niiden liukkaus verrattuna edellisiin kiirustaipaleisiin tuli yllätyksenä. Kyllä siinä unohtui varmistelu, kun piti ajaa kieli keskellä suuta ja yrittää pitää vauhti sellaisena, ettei tulisi virheitä ja etteivät takana tulevat yllätäisi.

– On ollut erityisen hienoa nähdä miten nopeasti Lyytikäisen Pasi on kehittynyt Skodan ratissa. Saatiin ihan kiva kisa aikaan tässä ns. SM1 luokan kakkoskuumissa, iloitsi Kasi maalissa sarjan kehittymistä.

– Talvikauden jälkeen 10. sija kansainvälisestikin kovan SM1 luokan kokonaispisteissä tyydyttää ehdottomasti, summasivat Kasi ja Ania talvikauden saldoa. Isot kiitokset Printsportin ammattitiimille talvikaudesta – Hieno ajaa rallia kun kaikki pelaa!

Seuraava SM ralli ajetaan Kouvolassa 19. toukokuuta.

Kuva: Hannu Rainamo

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa