Facebook Twitter Email Pinterest

Nordgren viivalle Tsekin mestaruussarjan kisaan

19.04.2018 / Joni Vainio

Rallikuljettaja Juuso Nordgren yhdessä kartanlukijansa Tapio Suomisen kanssa avaavat kisakautensa tulevana viikonloppuna Tšekin mestaruussarjan toisessa osakilpailussa.

Skodan tehdastiimiin täksi kaudeksi siirtynyt Nordgren pääsee vihdoin tositoimiin tulevana viikonloppuna. Estradina toimii Rallye Šumava Klatovy, jonka keskuspaikka Klatovy sijaitsee noin 130 kilometriä Prahasta lounaaseen. Kaksipäiväisessä kisassa ajetaan yhteensä 14 erikoiskoetta.

- Melkein kaikki pätkät ovat kahteen kertaan ajettavia ja yhteensä ajettavaa kertyy noin 130 EK-kilometriä. Tämä on pituudeltaan vähän reipas SM-ralli, Nordgren vertaa.

- Reitti vaikuttaa hyvältä ja olosuhteet ovat moitteettomat; aurinko on paistanut pilvettömältä taivaalta ja lämmintä ollut reilu parikymmentä astetta. Jos sää pysyy tällaisena, tulee todella hieno ralli.

Nordgren lähtee kisaan ilman suurempia tulosodotuksia. Tärkeämpää on päästä jälleen kiinni ajorytmiin kelloa vastaan ajettaessa. Lisäksi oman lisämausteensa tuo kilpailun luonne.

- Tämä on minulle ensimmäinen täysin asvaltilla ajettava ralli. Kaksi kertaa olemme ajaneet Espanjan MM-rallissa, mutta sielläkin yksi päivä ajetaan soralla.

Nordgren ajaa tehdastiimin nimissä, mutta kalusto on tätä kisaa varten vuokrattu aikoinaan MM-sarjassakin väläytelleeltä Roman Krestalta, joka pyörittää nykyään omaa Kresta Racing -tiimiään.

- Tämä on meille pitkän tauon jälkeen ensimmäinen kisa, Nordgren muistuttaa.

- Yritämme imeä paljon oppia tiimikaveri Jan Kopeckylta, joka on viisinkertainen Tšekin mestari. Tämä on meidän asvalttikehityksen kannalta hyvä aloituskisa.

Vaikka Nordgrenia ei olekaan vielä tämän vuoden puolella kisoissa nähty ovinumerot auton kyljissä, nuorukainen ei ole joutunut pelkästään peukaloitaan pyörittelemään. 

- Paljon on ajettu testiä; vuodenvaihteen jälkeen reilusti yli tuhat kilometriä ja kävimme myös nuotittamassa Monte Carlon sekä Ruotsin MM-ralleissa. Lisäksi on ollut erilaisia PR-hommia, joten Skoda on pitänyt kiireisenä, nuorukainen sanoo tyytyväisenä.

Pitkä kilpailutauko voi alkuun näkyä, mutta Nordgren ei ota tilanteesta stressiä.

- Kyllähän se vähän jännittää. Vaikka olemme ajaneet täällä paljon testiä, kisana tämä on meille uusi. Päällimmäisenä on kuitenkin todella hyvä ja luottavainen fiilis, että pääsee aloittamaan kisakauden.

Kysyttäessä kilpailukalenterin jatkosta, karkkilalainen on niukkasanainen.

- Kiireiseltä näyttävät tulevat kuukaudet, mutta tarkemmasta kisakalenterista tiedotetaan myöhemmin, Nordgren suostuu paljastamaan.

Rallye Šumava Klatovyn kotisivut: http://www.pamk.cz/category/en/

 

sekä: https://www.rally-maps.com/Rallye-%C5%A0umava-Klatovy-2018

Kuva: Skoda Motorsport

 

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa