Facebook Twitter Email Pinterest

Nuorten mestari Roni Kauppi ensimmäiseen SM-ralliinsa

17.05.2018 / Jorma Mikkola

Viime vuoden ralli nuorten Cupin voittajaa KR-Teamin Roni Kauppia odottaa ensi viikonloppuna uudet haasteet.

Roni osallistuu ensimmäiseen Rallin SM-sarjan osakilpailuunsa Kouvolassa. Vasta huhtikuussa ajokortti-ikään tulleelle Ronille ovat nuottikokemukset vielä vähissä. 

– Hieman on nuottikokemusta viime vuoden kartturin Markus Partasen kanssa. Nyt Markukselle on tulossa perheen lisäystä ja kartturin hommat ottaa haltuunsa Hellstenin Eetu, kertoi Roni ja jatkaa, emme ole Eetun kanssa nuotittaneet metriäkään. Huomenna torstaina pitää hieman katsoa ja sitten onkin perjantaina jo nuottipäivä.

Myös myöhäinen kevään tulo Pohjanmeren perille on hankaloittanut elämää. 

– En ole päässyt testaamaan yhtään soralla. Ainoat metrit tulivat lyhyellä metsäautotiellä, kun pääsin kiihdyttämään ykköseltä neloselle, naureskeli nuorukainen. 

Perjantaista tuleekin Ronille ja Eetulle rankka päivä. Kun nuotituksen lisäksi pitää testata autoa. 

– Onneksi järjestäjä pitää shakedownin, niin päästään hieman koettamaa, miten auto kestää kesäkeliä.

Maltilliset tavoitteet

Kun ottaa huomioon uuden kartturin ja testaamattomuuden ovat tavoitteet todella maltilliset. 

– Pyritään ajamaan kaikki pätkät maaliin ja opetellaan nuottia. Tuloksellista tavoitetta en halua ottaa, mutta maaliin pääsy voisi ottaa tavoitteeksi, asetteli Roni ja jatkoi, tarkoituksena on ajaa kaikki loput SM-rallit.

Nuoruuden innolla matkaan kuitenkin lähdetään. 

– Fiilikset ovat korkealla, tuskin maltan odottaa lauantaina. Onneksi on paljon tekemistä. Pidetään hauskaa ja nautitaan kisasta ja toivottavasti opitaan paljon viikonlopun aikana.

Kuva: Roni Kaupin tiedotus

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa