Facebook Twitter Email Pinterest

Tulokaskauttaan SM-sarjassa ajava Heikki Leinonen pisteputkessa Kouvolaan

18.05.2018 / Jari Hotti

Rallin SM-sarjan kesäkausi käynnistyy tänä viikonloppuna Kouvolan ympäristössä ajettavalla kauden neljännellä osakilpailulla. Kajaanin Urheiluautoilijoita edustava Heikki Leinonen debytoi tällä kaudella SM-sarjassa ja nuorukainen taituroi talvikaudella kaikissa kolmessa ajetussa osakilpailussa pisteille SM3-luokassa.

Ennen tätä kautta aiemmin lähinnä rallisprinttejä ajaneen Heikki Leinosen, 20, rallikokemus käsitti vain kaksi pienempää nuottirallia, sekä kolme pienempää nuotitonta rallia. Ajatus rallin SM-sarjaan siirtymisestä tuli naapurin suunnalta.

- Lappalaisen Esa tuli yhden kisan jälkeen kysymään, että mites on, lähdetäänkö etsimään tukijoita ja kiertämään rallisarjaa. Tottakai siinä oli heti silmät kirkkaina, että ihan ehdottomasti lähdetään, että jos siihen vain on mahdollisuus, Leinonen muistelee.

Leinosen tallista löytyi jo ennestään Honda Type-R, mutta lopulta kalustossa päädyttiin kuitenkin täysin uuteen ralliautoon. Ranskasta Suomeen saapui Peugeot 208 R2, joka vei Leinosen täksi kaudeksi rallin SM-sarjaan ja SM3-luokkaan.

Rallisprintiä Leinonen kertoo ajaneensa 14-kesäisestä asti, niin soralla, lumella, kuin asfaltillakin. Nyt edessä oli kuitenkin ylivoimaisesti suurin haaste, kun kausi 2018 käynnistyi SM-sarjan avanneesta legendaarisesta Tunturirallista, kaksipäiväisestä kilpailusta, missä ek-kilometrejä luvassa oli enemmän kuin Leinonen oli aiemmin ajanut ralleissa yhteensä. Uusi sarja, uusi auto, uusi kartanlukija (Mika Juntunen) ja paljon muutakin uutta.

- Homma tosiaan aloitettiin Rovaniemeltä, melkein sieltä "helpommasta" kisasta, Leinonen naurahtaa.

Valmistautumisaika ennen tammikuun viimeisenä viikonloppuna ajettua Rovaniemen SM-rallia oli jäänyt varsin lyhyeen, eikä tilannetta helpottanut sekään, että Leinosen kalenterissa tammikuun alku vei nuorukaisen armeijan palvelukseen.

- Aikataulu oli aika kiireinen, koska ihan viimeiset kuviot selvisi vasta joulun alla. Sitten 8. tammikuuta astuin vielä palvelukseen. Siinä oli aika tiiviitä viikkoja minulla ja Mikalla, kierrettiin kaikki Kainuun tiet ja tehtiin nuottiharjoituksia. Kyllähän Tunturiralliin lähdettiin opettelemaan ja kokemusta hakemaan ja kyllähän se oikeasti opettikin, Leinonen sanoo.

Perjantain jälkeen Leinonen oli noussut kovatasoisessa SM3-luokassa jo seitsemänneksi, eli heti varsin tukevasti kiinni SM-pisteisiin, uran ensimmäisessä SM-rallissa. Lauantain vaativilla erikoiskokeilla sijoitus myös säilyi seitsemäntenä aina maaliin asti. Myös helmikuussa ajetusta Mikkelin SM-rallista tuli SM-pisteitä, kun Leinosen sijoitus luokassa oli yhdeksäs.

- Mikkelissä tiestön luonne oli ihan erilainen kuin Rovaniemellä ja sekin toi omat haasteensa, kun taas Joensuu oli aika lailla Mikkelin kaltainen. Joensuussa oli erilainen fiilis ajaa ja siellä tehtiin talven paras kilpailu. Saatiin hyviä pätkäaikoja ja onnistumisia, niin se tottakai ruokki itseluottamusta jatkoa ajatellen, yhdeksänneksi sijoittunut ja talvikauden jälkeen SM3-luokan pisteissä kahdeksantena oleva Leinonen korostaa.

Kevään parin kuukauden mittaisen kilpailutauon aikana ehti tapahtua muutoksia sen verran, että kartanlukija vaihtui loppukauden kilpailuihin.

- Mika keskittyy nyt muihin kuvioihin, niin saatiin sitten Antti Haapala mukaan "höynäytettyä" kyytiin. Mukavasti on saatu yhteistyö käyntiin ja senkin puolesta hyvillä fiiliksillä voi suunnata kohti Kouvolaa, Leinonen kehuu viime kaudella SM3-luokassa Niko Mäkiselle nuotteja lukenutta Haapalaa.

On selvää, että talvikauden aikana Leinosen treenit ovat jääneet asepalveluksen myötä varsin vähiin, mutta kesäkauden avaavan Kouvolan SM-rallin valmistautumiseen Leinonen on kuitenkin tyytyväinen.

- Siihen on koitettu käyttää kaikki vapaa-aika mitä olen saanut armeijasta ja mitä Antti on saanut töiden puolesta. Tilannehan voisi olla sekin, että hypättäisiin suoraan leiriltä auton rattiin. Päästiin kuitenkin parina viikonloppuna treenaamaan. Ensin tehtiin pelkästään nuottitreeniä ja toisena viikonloppuna ajettiin kilpa-autolla. Ei tarvitse niin epävarmalla fiiliksellä lähteä, Leinonen toteaa.

Aivan kuten aiempiinkaan SM-ralleihin tällä kaudella, niin myöskään Kouvolaan Leinonen ei aseta tulostavoitetta. Tärkeintä on selvitä maaliin ja kerätä ajettujen kilometrien myötä lisää tärkeää kokemusta.

- Odotan itseltäni ehjää ja puhdasta suoritusta. Ja että pätkäajoissa pääsisi vähän lähemmäksi taas kärkeä, Leinonen päättää.

Kouvolan SM-ralli käynnistyy lauantaina seremoniastartilla kauppakeskus Veturin edestä kello 9.01 ja ensimmäinen erikoiskoe polkaistaan käyntiin kello 9.48. Kahdeksan erikoiskokeen urakoinnin jälkeen yleiskilpailun ja SM-luokkien parhaat juhlivat maaliseremonioissa Sokos Hotelli Vaakunan edustalla kello 18.07 alkaen.

Kuva: Heikki Leinosen tiedotus

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa