Facebook Twitter Email Pinterest

Draamaa ja kovaa kamppailua Kouvolassa – Eerik Pietarinen voittoon

20.05.2018 / Iisak Vataja

Kesäkauden ensimmäisistä SM-pisteistä kamppailtiin lauantaina 19.5. Kouvolassa. Katsojille tarjoiltiin vaiherikasta kilvanajoa ja tiukkaa taistelua podiumsijoista. SM O.K. Auto -rallin voittoon ajoi lopulta Eerik Pietarinen.
 
Perinteikkäästä Kouvolan SM-rallista ei tänä vuonna kukaan napannut helppoja pisteitä kotiin. Vahvoja suorituksia esittänyt Nikolay Gryazin esiintyi viisi ensimmäistä erikoiskoetta vakuuttavasti ja näytti jo karkaavan kilpakumppaeiltaan. Kuudennen pätkän lopussa kova vauhti kuitenkin kostautui kun Gryazin luisutteli soratieltä ulos ja toisena ollut Eerik Pietarinen pääsi kuin varkain johtopaikalle josta kaasutteli lopulta koko SM1-luokan voittoon. 

Todellinen kamppailu käytiin kuitenkin himmeämmistä mitaleista ja muut podiumsijoitukset ratkottiin sukentipelillä vasta viimeisellä erikoiskokeella. Toiseksi ajaneen Emil Lindholmin voittomarginaali kolmossijalle ajaneeseen Marko Mäntyyn oli lopulta vain kahdeksan sekunnin kymmenystä. 

Kouvolasta SM-rallin voiton napannut Pietarinen oli tyytyväinen voittoonsa, mutta kehui myös kärkipaikalta ulos ajaneen Nikolay Gryazinin vauhtia: 

- Nikolayn vauhti oli koko rallin todella kovaa ennen ulosajoa. Hieno ralli päästiin jälleen ajamaan. Kilpailu oli kovaa ja vauhti oli hurja. Sarjan taso on yleisesti noussut entisestään ja uusien kuljettajien myötä kaikkien on kiristettävä vauhtia, jos haluaa pysyä mukana voittokamppailussa. SM-sarja on nyt puolivälissä ja vielä pitää saada lisää varmuutta ajamiseen. Uskon, että varmuus ja vauhti tulee, kun saadaan hyviä testejä ja lisää kilometrejä alle. 

Seuraava SM-sarjan osakilpailu ajetaan 15.-16. kesäkuuta Seinäjoella. Eerik Pietarisen johto sarjan kokonaiskilpailussa vahvistui voiton myötä ja kaulaa Marko Mäntyyn on 46 sarjapistettä Pohjanmaan ralliin lähdettäessä.   

- Myös Seinäjoella on luvassa vauhdikkaita pätkiä. Siellä täytyy ajaa kaasu pohjassa jos mielii jatkaa voittojen tiellä. SM-sarja on tarkoitus ajaa kokonaisuudessaan loppuun samalla kalustolla. Toivottavasti päästään ajamaan myös Nesteralli. SM-sarjan voitto on kauden ykkösvavoite, sarjan kärkipaikkaa hallussaan pitävä Pietarinen summasi kesän suunnitelmia.

SM O.K. Auto -rallin tuloksia, Kouvola 19.5.2018

SM1-luokka
1.Eerik Pietarinen 48:42,4
2.Emil Lindholm 48:58,9
3.Marko Mänty 48:59,7
4.Teemu Asunmaa 49:04,9
5.Juha Salo 49:14,5


SM2-luokka
1. Jarkko Nikara 50:03,6
2. Henrik Pietarinen50:06,0
3 Joonas Tokee 50:54,4
4. Esa Ruotsalainen50:58,5
5. Ville Hautamäki 51:26,6


SM3-luokka
1. Joonas Lindroos 53:55,5
2. Samuli Vuorisalo 54:26,6
3. Aleksi Röyhkiö 54:33,0
4. Henri Hokkala 54:46,8
5. Jussi Lindberg54:50,3

SM4-luokka
1. Mikko Heikkilä 53:35,0
2. Tomi Vilenius 54:43,7
3. Erno Kinnunen 55:20,8
4. Jussi Teppo 56:18,2
5. Jonna Olkoniemi 56:50,4

Epäviralliset SM-pisteet 4/7 osakilpailun jälkeen

SM1-luokka

1. Eerik Pietarinen 99
2. Marko Mänty 53
3. Emil Lindholm 51
4. Teemu Asunmaa 48
5. Jarkko Nikara 46

SM2-luokka
1. Henrik Pietarinen 68
2. Esa Ruotsalainen 64
3. Ville Hautamäki 60
4. Joonas Tokee 58
5. Mikko Heikkilä 44


SM3-luokka
1. Jaro Kinnunen 88
2. Niko Mäkinen 55
3. Samuli Vuorisalo 54
4. Jussi Lindberg 46
5. Henri Hokkala 40


SM4-luokka
1. Erno Kinnunen 90
2. Jussi Teppo 79
3. Tomi Vilenius 51
4. Harri Korkiakoski 34
5. Eerik Jussila 20

Kuva: AKK/Toni Ollikainen

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa