Facebook Twitter Email Pinterest

Henrik Pietarinen taistellen toiseksi, nousi pistejohtoon

21.05.2018 / Jarno Saari

Tuusulalainen Henrik Pietarinen ajoi vahvan kilpailun lauantainaKouvolan SM-rallissa. Mitsubishi Lancer -kuljettaja käynnisti sarjankesäkauden toisella sijalla, joka riitti nostamaan hänet SM2-luokan pistetaulukon kärkeen.

Pietarinen kävi tuiman voittokamppailun Jarkko Nikaran kanssa, joka onnistui lopulta nousemaan luokkavoittoon 2,4 sekunnin erolla.

- Kisa alkoi hyvin ja johdettiin seitsemällä sekunnilla, kun tultiin ensimmäiseen huoltoon. Kaikki pelasi auton ja renkaiden suhteen aivan moitteitta, Henrik Pietarinen kertasi.

- Pari pätkää vielä johdettiin, mutta toiseen huoltoon mennessä oltiinkaksi sekkaa perässä. Pieniä ajovirheitä tuli ja ne näkyivät kellossa. Loppupätkät ajoimme sitten aivan tasatahtiin, joten onnittelut Nikaralle. Voittoa tietenkin yritettiin täysillä, mutta ei kovan kisan jälkeen toiseen sijaan voi kovin pettynyt olla.

- Toinen sija tiesi sitä, että nousimme sarjataulukon kärkeen. En olekoskaan ennen ollut SM-pistejohdossa, joten näistä asemista on hyvä jatkaa meidän luokan tasaista mestaruustaistelua.

Henrik Pietarinen ja kartanlukija Juha Lummaa johtavat SM2-luokkaa neljällä pisteellä, kun lähin kilpakumppani Esa Ruotsalainen sijoittui Kouvolassa neljänneksi.

- Henrik onnistui ajamaan tasaisen kovan suorituksen, eikä ote lipsunutsekuntikamppailussa. Vastassa oli kuitenkin maailmallakin menestynyt kuljettaja, joten tulos oli mainio ekasta sorarallista nelivetoisella kilpurilla, kokenut kartturi Lummaa antoi tunnustusta kuljettajalleen.

Ralli SM-sarja jatkuu Seinäjoella 15.-16. kesäkuuta.

Kuva: Hannu Rainamo

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa