Facebook Twitter Email Pinterest

Vuorisalo voitto mielessä Pohjanmaalle: ”Saisi leikata viikset pois!”

14.06.2018 / Eero Katajamäki

Ralli SM –sarjan toinen kesäkisa ajetaan tulevana viikonloppuna kaksipäiväisen SM Pohjanmaa Rallin merkeissä.

SM3-luokkaan osallistuva Samuli Vuorisalo ja kartanlukija Henri Arpiainen pyrkivät Pohjanmaan lakeuksilla kirkastamaan kolmen kakkossijan putken. Valmistautuminen kisaan on sujunut hyvin ja ”mieli on kirkas” pari päivää ennen kisan alkua.

- Kesäisin ralliajatuksin lähdemme kohti lakeuksia. Kouvolassa oli hyvää taistelua ja sitähän kaipaa aina lisää eli hyvillä tunnelmilla kohti viikonloppua. Kisaan valmistautuminen on mennyt hyvin, kun viime viikonloppuna saimme ajettua runsaat testikilometrit ja torstaina ajellaan vielä pienimuotoinen shakedown. Lisäksi olemme käyneet läpi Kouvolan kisan in-carit ja koitettu poimia sieltä oikeita asioita taas matkaan, Samuli kertoo.

Vuorisalo on urallaan aiemminkin kilpaillut Pohjanmaalla, joten täysin uuteen ympäristöön ei kuljettajakaksikko joudu. Kauden kolmesta aikaisemmasta kisasta kaksikko on napsinut kolme kakkossijaa, joten nyt ei ole mitään muuta mielessä kuin kisan voitto. 

- Aikaisemmilta kerroilta, mitä tuon seudun tiestöistä on jäänyt mieleen, niin aika aakeeta laakeeta ovat tiet olleet. Paljon suoria ja niiden päässä tiukkoja mutkia niin toivotaan, että nyt olisi vähän ajettavammat tiet, koska ne olisi ainakin itselle mielekkäämpiä.

- Kyllä nyt lähdetään alusta asti ihan täysillä ajamaan voitosta. Kolme kakkossijaa nyt tullut putkeen, niin ei ole muita vaihtoehtoja. Voitto toisi myös mukavan lisäbonuksen, kun pääsisi vihdoin ja viimein leikkaamaan nämä komeat ”kalapuikot” pois, Vuorisalo virnistää.

Kuva: Janne Pieviläinen

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa