Facebook Twitter Email Pinterest

Henri Hokkala valmiina taistoon lakeuksien herruudesta

15.06.2018 / Ville Karjalainen

Rallin SM-sarjan SM3-luokassa viidentenä oleva jyväskyläläinen Henri Hokkala, 23, starttaa perjantaina kesäkauden toiseen osakilpailuun, Seinäjoella ajettavaan Pohjanmaa-Ralliin, numerolla 5.

Kuluneen kauden aikana nousujohteisesti vauhtiaan nostanut Hokkala lähtee pistejahtiin tuttuun tapaan kartanlukijansa Kimmo Pahkalan kanssa räväkän värisellä Peugeot 208:lla.

- Kesäkauden avaus Kouvolassa uudella kalustolla sujui nousujohteisesti koko päivän ajan. Yksi pieni ajovirhe vei mahdollisuudet taistella kärkisijoista, mutta onneksi saimme neljännestä sijasta tärkeitä pisteitä sarjatilannetta ja etenkin Tulevaisuuden Tähti -kilpailua ajatellen. Kaikki on vielä periaatteessa omissa käsissä, mutta tulevana viikonloppuna pitää ajaa tasaisen virheetön suoritus, jotta voimme hyvillä mielin jatkaa sunnuntaina alkaviin Tulevaisuuden Tähti -valintatesteihin, Hokkala kertoo tulevan rallin panoksista.

Kolmen viikon takainen nolla-autokeikka Raisiossa sekä kahdet onnistuneet ajotreenit ovat pitäneet ajotuntumaa yllä osakilpailuiden välissä. Pohjanmaa-Ralliin voidaan siis lähteä odottavin, mutta luottavaisin mielin.

- Treenattiin vähän irtosoralla ajamista Kaasujalka-Rallissa nolla-autotehtävissä. Viime viikolla haettiin sitten hyvä ätäkki päälle AKK Driver Academyn ajoleirillä. Alkukausi on osoittanut, että kovaa ja puhtaasti tässä SM3-luokassa pitää pystyä ajamaan joka erikoiskokeella, mutta uskon, että pikkuhiljaa palaset suorittamisessa loksahtelevat kohdilleen. Kauden aikana ollaan kasvettu paljon ja nyt on se aika loistaa ja näyttää mitä osataan. Kova taistelu kärkisijoista tulee taas olemaan, toivotaan että saadaan hyvä startti perjantai-iltana ja koitetaan hoitaa homma himaan sitten lauantaina, Hokkala raottaa tavoitteitaan. 

Kuva: Simo Päivärinta

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa