Facebook Twitter Email Pinterest

Leinosen armeijan harmaat vaihtuu jälleen ajopukuun - "Lähtöpaikka suosii meitä"

15.06.2018 / Jari Hotti

Rallin SM-sarjan kauden viides osakilpailu ajetaan tänä viikonloppuna Seinäjoen ympäristössä Pohjanmaan lakeuksilla. Tänä vuonna tulokaskauttaan SM-sarjassa ajava Heikki Leinonen on selviytynyt kaikissa kauden neljässä osakilpailussa SM3-luokassa pisteille.

Ennen tätä vuotta aiemmin lähinnä rallisprintin parissa kilpaillut Heikki Leinonen, 20, on kulkenut kuluvan kilpailukauden lähes käsi kädessä varusmiespalveluksen kanssa. Leinonen astui palvelukseen tammikuussa Rovaniemen SM-rallin alla ja toukokuussa ajetun Kouvolan osakilpailun jälkeen tie vei jälleen Rovaniemen suuntaan. Kouvolan kilpailun tapahtumia ei juurikaan ehtinyt maaliin saapumisen jälkeen miettiä.

- Kouvolasta kun päästiin kotiin, niin vedettiin taas "kurkkusalaatti" päälle ja lähdettiin takaisin armeijaan. Seuraavalla viikolla siirryttiin sitten Tunturirallin maisemiin ja siellä oli loppusota, joka kesti 15 päivää. Kyllä siinä kun käskettiin lyödä kasvomaalit naamaan, hypätä bussiin ja sanottiin, että seuraavan kerran nähdään Rovaniemellä, niin siinä ei juurikaan rallia mietitty, Leinonen naurahtaa.

Viime viikonloppuna ajettujen testien jälkeen Kajaanin Urheiluautoilijoita edustava Leinonen piipahti vielä parin päivän ajan armeijassa ja nyt käynnissä on viimeiset lomapäivät. Noin puolen vuoden mittainen palvelusaika päättyy lähiaikoina. Tänä viikonloppuna ajettavaa Pohjanmaa Rallia ennakoiva testi sujui Leinoselta ja kartanlukija Antti Haapalalta onnistuneesti ja se jätti hyvän fiiliksen tulevaa kilpailua silmällä pitäen.

- Reilut 50 kilometriä ajettiin, eli ei nyt ihan pelkästään kotitien ristykseen ja takaisin kuitenkaan. Saatiin hieman enempiä ruosteita ranteista karisteltua ja muisteltua siinä, että mitä se ralli on pitkän tauon jälkeen. Saatiin myös nuottia vähän paperille ja oli ihan antoisa treeni. Risteysajo on aina minulle ollut heikkous, niin sitä saatiin ainakin nyt harjoiteltua. Jospa se tuottaisi tulosta Seinäjoella, Leinonen pohti.

"Pyritään siihen nousujohteiseen kisaan"

Leinoselle kuluva kausi rallin SM-sarjassa on ensimmäinen, mutta niin vain nuorukainen on taistellut kaikissa neljässä osakilpailussa kovatasoisessa SM3-luokassa kymmenen parhaan joukkoon, eli SM-pisteille. Kouvolassa ensimmäinen SM-ralli soralla oli samalla myös ensimmäinen kilpailu soralla nykyisellä kalustolla, Peugeot 208 R2 -autolla.

Ja kun vielä kaiken lisäksi ennen Kouvolaa Leinosen edellinen kilpailu oli ollut maaliskuussa ajettu Joensuun SM-ralli, niin mikään yllätys ei ollut, että ensimmäisellä huoltotauolla sijoitus oli SM3-luokassa kärkikymmenikön ulkopuolella. Mitä enemmän kilometrejä soralta kertyi, niin sitä nousujohteisempia olivat myös tulokset. Maaliin Leinonen saapui kahdeksannella sijalla ja viimeisellä erikoiskokeella oli jopa lähellä syntyä ensimmäinen pohja-aika SM-sarjassa, kun sijoitus oli neljäs ja eroa kärkeen jäi vain puolitoista sekuntia.

Tuota Kouvolan SM-rallin nousujohteista suorittamista on tarkoitus jatkaa myös Seinäjoella.

- Tulostavoitetta ei taaskaan oikein uskalla laittaa, kun alku menee taas totutellessa. Pyritään siihen nousujohteiseen kisaan ja hyviin pätkäaikoihin. Siihen tähdätään.

Leinonen ei aiemmin ole Pohjanmaan seudulla rallissa kilpaillut.

- Laihialla oli joskus joku rallisprint-kilpailu, mutta muuta ei olekaan tullut sillä suunnalla ajettua.

Pohjanmaa Ralli on kaksipäiväinen kilpailu ja vaikka perjantaina ajetaankin vain kaksi erikoiskoetta, niin kilpailijoille avauspäivä on kuitenkin pitkä ja raskas.

- Raskashan se varmasti on ja pitkä, kun ensin tehdään nuottia koko päivä aamusta lähtien ja sitten vielä pari erikoiskoetta siihen päälle, Leinonen kuvailee.

Leinosen ja Haapalan auton ovissa on viikonloppuna kilpailunumero 10. SM3-luokan kilpailijapareista kaksikko on liikkeellä kahdeksantena autona.

- Lähtöpaikka ainakin suosii meitä ja se pitää yrittää hyödyntää. Pahin irtosora on meidän ajovuorolla jo lähtenyt ja pito parantanut, eikä pitäisi olla vielä uria. Ja hieman jo jarrupaikkaakin jo näkyy, sitäkin voi hyödyntää, Leinonen päätti.

Seinäjoen SM-rallin aikataulu

Pe 15.6.


Lähtö Hotelli Sorsanpesä klo 19.01

EK 1 - Aunes (5,26 km) klo 19.24
EK 2 - Länsikylä (11,05 km) klo 19.48

La 16.6.

EK 3 - Naarajoki (14,55 km) klo 11.01
EK 4 - Päkki 1 (23,04 km) klo 11.24
EK 5 - Vedenoja (5,43 km) klo 13.19
EK 6 - Viitala (10,48 km) klo 13.58
EK 7 - Naarajoki (14,05 km) klo 15.58
EK 8 - Päkki 2 (23,04 km) klo 16.21

Maali Hotelli Sorsanpesä klo 18.21

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa