Facebook Twitter Email Pinterest

Teemu Asunmaa teki paluun voittajaksi hurjan sekuntitaistelun jälkeen

18.06.2018 / Jari Hotti

Hannu's Rally Teamin Teemu Asunmaa teki komean paluun voittajaksi reilun vuoden tauon jälkeen rallin SM-sarjan kauden viidennessä osakilpailussa Seinäjoella. SM1-luokan hallitseva Suomen mestari yhdessä kartanlukija Ville Mannisenmäen kanssa nousivat lopulta voittoon hurjan sekuntitaistelun päätteeksi.

Viime kaudella kaksi SM-rallia voittanut Teemu Asunmaa oli ajanut tällä kaudella kaksi kakkossijaa, sekä yhden nelossijan ennen viikonlopun Seinäjoen osakilpailua, missä lopulta kaikki palaset loksahtivat kohdalleen ja tuloksena oli alavutelaisen uran neljäs SM-sarjan yleiskilpailun voitto. Kartanlukija Ville Mannisenmäelle voitto oli sen sijaan uran ensimmäinen SM-sarjassa.

- Onhan tämä hienoa ja varsinkin tuollaisen taistelun jälkeen, kun erot oli noin pienet. Oikeasti ajamalla ratkaistiin tänään, Asunmaa kommentoi viimeisen erikoiskokeen jälkeen.

Erot olivat todellakin pienet, sillä ennen viimeistä erikoiskoetta kärkikolmikko järjestyksessä Eerik Pietarinen, Marko Mänty ja Asunmaa mahtui 0,6 sekunnin sisään. Männyn ero Pietariseen oli 0,3 sekuntia ja Asunmaan 0,6 sekuntia. Kun puhutaan rallissa näin pienistä eroista ennen kilpailun päättänyttä 23,04-kilometristä erikoiskoetta, niin selvää oli, että se kuka ajaa päätöspätkän nopeimmin, voittaa rallin.

- Käytännössä se oli juuri näin. Ja tottakai se on niin katsojille, kuin koko rallillekin hyvä asia, että on tiukkaa. Se lisää mielenkiintoa tätä koko juttua kohtaan, Asunmaa korosti.

Kärkikolmikosta Männyn kohtaloksi tuli ulosajo viimeisellä erikoiskokeella ja keskeytys. Pietarinen saapui maaliin ensimmäisenä ja heti perään Asunmaa, joka löi SM1-luokan ylivoimaisen pisteykkösen 2,2 sekunnilla ja nappasi samalla kauden avausvoittonsa 1,6 sekunnin turvin ennen Pietarista. Edellisen kerran Asunmaa oli juhlinut ykkössijaa SM-sarjassa maaliskuussa 2017 Nilsiässä.

- Ei ollut yllätys, että joku ajaa ulos viimeisellä erikoiskokeella, koska niin kovaa nyt kuitenkin ajettiin, ja se oli Marko tällä kertaa. Harmi homma, mutta se on pelin henki, Asunmaa muistutti.

Asunmaalle alkukausi ei ole ollut odotusten mukainen ja SM1-luokan hallitseva Suomen mestari onkin kritisoinut kauden neljässä aiemmassa osakilpailussa välillä kovinkin sanoin omia suorituksiaan. Alkukauden vaikeudet huomioiden ja tälläisen huikean taistelun jälkeen tullut voitto todellakin maistui Asunmaalle ja juuri nimenomaan näistä kahdesta syystä johtuen. Nousu toukokuisen Kouvolan neljännen sijaan jälkeen kolmessa viikossa voittajaksi ei vaatinut mitään taikatemppuja.

- Piti vain herätä ja alkaa väkisin puskemaan heti alusta asti kovaa. Siitä se sitten lähti kulkemaan. Ei aamu ihan täydellinen ollut, mutta meni kuitenkin ihan hyvin. Silloin tiesin, että nyt pystyy taistelemaan voitosta. Varsinkin kuutospätkä, siellä koitettiin ottaa kiinni ja siinä onnistuttiin, Asunmaa kertasi kilpailun kulkua.

Asunmaa ei itse asiassa johtanut Seinäjoen SM-rallia ennen kuin vasta viimeisen erikoiskokeen maalissa. Pohjanmaan Alavudella asuva Asunmaa on ennenkin viihtynyt hyvin Pohjanmaa Rallissa, tulihan tästä kilpailusta muun muassa vuonna 2015 Asunmaan uran ensimmäinen SM-sarjan yleiskilpailun voitto. Ja kaiken lisäksi se tuli vielä SM2-luokan kalustolla.

- Kuitenkin tämä leimataan kotikilpailuksi, vaikka en ihan tässä lähiseudulla asukaan. Mutta kyllähän se Pohjanmaa ja kotiseutu oman lisäbuustinsa tottakai tuo.

Asunmaa nousi SM1-luokan pisteissä voittonsa myötä neljänneltä sijalta toiseksi. Seuraava osakilpailu ajetaan vasta elo-syyskuun vaihteessa ja sitä ennen Asunmaalla saattaakin olla mahdollisesti edessään Suomen MM-ralli heinäkuun viimeisenä viikonloppuna.

- Tämä oli Jyväskylää ajatellen hyvä asia ja muutenkin, kun tuli hyvä suoritus, niin se aina lisää itseluottamusta näihin hommiin. Neste Ralliin on aikaa vielä ja se on tietysti erilainen kilpailu. Mutta tällä tämän kilpailun vauhdilla mitä nyt ajettiin, niin pitäisi pärjätä. Tietysti siellä on erilaiset tiet. Ja onhan siellä tehdastiimit vastassa ja niitä vastaan on vaikeaa koko viikonlopun ajan taistella. Koitetaan tehdä parhaamme jos sinne päästään, Asunmaa päätti.

Tämänvuotista Pohjanmaa Rallia kohtasi perjantaina surullinen onnettomuus, jossa ralliauton alle jäänyt katsoja menehtyi saamiinsa vammoihin. Kaksipäiväiseksi suunniteltu kilpailu muutettiin yksipäiväiseksi, kun perjantain kaksi erikoiskoetta peruutettiin. Asunmaa Racing -tiimi ottaa osaa uhrin omaisten ja ystävien suruun.

Seinäjoen SM-rallin yleiskilpailun lopputulokset

1) Teemu Asunmaa (Skoda) 43.14,5
2) Eerik Pietarinen (Skoda) + 1,6
3) Nikolay Gryazin (Skoda) + 16,2
4) Kristian Kiviniemi (Skoda) + 32,5
5) Juha Salo (Peugeot) + 45,2
6) Emil Lindholm (Skoda) + 49,4

SM1-luokan pistetilanne 5/7 osakilpailua

1) Eerik Pietarinen 117
2) Teemu Asunmaa 73
3) Emil Lindholm 59
4) Marko Mänty 53
5) Nikolay Gryazin 42

Kuva: Jari Hotti

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa