Facebook Twitter Email Pinterest

Sääntörike toi Henrik Pietariselle hylkäyksen SM-rallissa

19.06.2018 / Jarno Saari

Tuusulalainen Henrik Pietarinen on tällä rallikaudella ollut ainoa kuljettaja, joka on pystynyt ajamaan kaikissa osakilpailuissa pohja-aikoja tasaisessa SM2-luokassa.
 
Viikonloppuna SM-Pohjanmaa Rallissa tuo sama kova tahti jatkui, mutta tulokseksi kirjattiin karvas pettymys sääntörikkeen tuoman hylkäyksen vuoksi.
 
Mitsubishi Lancer -kuljettaja Pietarinen ja kartanlukija Juha Lummaa ajoivat kilpailun kuudennelle erikoiskokeelle pohja-ajan ja nousivat luokan kärkeen 0,6 sekunnin erolla Jarkko Nikaraan.
 
Samaisen EK6:n maalin jälkeiset tapahtumat kuitenkin pilasivat kaksikon kilpailun:
 
- Ehdin jo lähteä liikkeelle maalin AT-alueelta, kun kartturi havaitsi aikakortissamme epäselvän merkinnän. Siinä tilanteessa ei oltu riittävän tarkkana, että alue oli jo päättynyt, ja palasimme lyhyen matkan takaisin aikatarkastusalueelle, Pietarinen myöntää harmissaan.
 
- Sääntöjen tuntemuksessa ei ole aukkoja, mutta en tajunnut alueen jo päättyneen. Sinne palaaminen on säännöissä kielletty, joten kilpailun johto hylkäsi suorituksemme ja kilpailumme päättyi seuraavaan huoltoon, kartturi Lummaa kertoi.
 
- Sanomattakin on selvää, että harmitus on suuri. Voittokamppailu oli parhaimmillaan ja olimme Nikaran kanssa ajaneet kaksi pohja-aikaa mieheen. Tämä nollakisa laski meidän osakkeita SM-pistetaulukossa, sarjajohdosta neljänneksi pudonnut Pietarinen päätti.
 
Nyt edessä on 10 viikon kesätauko ja Ralli SM-sarja jatkuu Sastamalan ympäristössä elo-syyskuun vaihteessa.
 
SM2-luokan pisteet 5/7 osakilpailun jälkeen:
1. Joonas Tokee 83
2. Esa Ruotsalainen 82
3. Ville Hautamäki 75
4. Henrik Pietarinen 68
5. Jarkko Nikara 37
 
Kuva: Jarno Saari

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa