Facebook Twitter Email Pinterest

Nordgrenille ehjä kilpailu Tšekeistä

02.07.2018 / Joni Vainio

Nordgren täytti tiimin asettamat tavoitteet ja toi auton ehjänä maaliin Tšekin mestaruussarjan osakilpailussa Mlada Boleslavissa, joka oli samalla Škodan kotikisa.

Nordgren lähti Rally Bohemian toiseen päivään kymmenenneltä sijalta, mutta jo päivän ensimmäisellä EK:lla nuorukainen pystyi parantamaan sijoitustaan yhden pykälän. Päivän viimeisellä erikoiskokeella suomalainen nousi vielä yhden sijan, joten lopputuloksissa parivaljakko Nordgren - Tapio Suominen löytyi sijalta kahdeksan.

- Suhteellisen ehjä päivä. Ei mitään suurta draamaa ollut missään vaiheessa. Tänään jäimme noin puoli sekuntia kilometrillä, kun eilen hävisimme noin sekunnin. Tällä vauhdilla olisi pitänyt eilenkin ajaa, sillä eilen ajoimme vähän turhankin hiljaa, Nordgren summasi kisan jälkeen.

Rally Bohemia oli Nordgrenin uran toinen kokonaan asvaltilla ajettu kisa. Edellinen oli huhtikuussa ajettu Klatovyn kisa, joka sekin oli Tšekin mestaruussarjan osakilpailu.

- Tämä oli ihan erilainen verrattuna Klatovyn kisaan. Paljon haastavampaa ja pidon sekä pinnan vaihteluja oli paljon. Lyhyelläkin pätkällä saattoi olla monta erilaista pintaa, joten sopeutuminen ei ollut helppoa. Tämä oli ehdottomasti lyhyen urani tähän asti vaikein kisa, Nordgren analysoi.

Vaikka Nordgrenilla ei ollut varsinaista tulostavoitetta asetettuna ennen kisaa, aivan tyytyväinen nuorukainen ei sijoitukseensa ollut.

- Aika neutraali fiilis, mutta tuloksena tämä ei ole oikein mitään. Tavoitteena oli ajaa auto ehjänä maaliin ja siinä onnistuttiin.

Seuraavan kerran Nordgren nähdään tositoimissa kolmen viikon kuluttua Rooman EM-sarjan osakilpailussa.

- Kolme edellistä kisaa olivat todella rikkonaisia ja varsin edellisen Kyproksen kisan jälkeen fiilis oli todella alhaalla, mutta Roomaan on nyt huomattavasti helpompi lähteä, kun on ehjä kisa alla.

Rally Bohemia lopputulokset:

1. Jan Kopecký Škoda Fabia R5 1.28.12,3
2. Václav Pech jun. Ford Fiesta R5 +37,6
3. Ole Christian Veiby Škoda Fabia R5 +1.18,3
4. Vojtěch Štajf Škoda Fabia R5 +1.26,2
5. Filip Mareš Škoda Fabia R5 2 +1.26,3
---
8. Juuso Nordgren - Tapio Suominen Škoda Fabia R5 +2.23,1

Kuva: Peter Thul

 

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa