Facebook Twitter Email Pinterest

Ville Pynnönen ensimmäiseen SM1-luokan kisaansa Enset SM-Rallissa

21.08.2018 / Pynnönen Racing

Ville Pynnösen nousujohteinen kausi saa jatkoa, kun seuraavana kisana vuorossa on Sastamalan ja Huittisten alueilla ajettava Enset SM-Ralli, jossa kalustona ja huoltona toimii edellisten kisojen tapaan TGS Worldwiden Skoda Fabia R5. Jyväskylän Urheiluautoilijoita edustava, 21-vuotias Pynnönen on jälleen uuden kokemuksen edellä, kun vuorossa on ensimmäinen SM-luokassa ajettava kilpailu. Eroavaisuus edellisiin, lisäluokassa ajettuihin, SM-kisoihin on lähtöpaikkaa lukuun ottamatta varsin minimaalinen, jonka johdosta kilpailuun suhtaudutaan samanlailla kuin edeltäviin. 

’’Jokaisen kilpailun kohdalla päällimmäinen tavoite on ollut päästä maaliin, ja saada kilometrejä alle. Tämäkään kilpailu ei tee poikkeusta siitä, mutta totta kai vauhtia ja sen kehittymistä seurataan jatkuvasti. Koko ajan pyrkimys on oppia ja kehittyä kuskina,’’ Pynnönen toteaa. 

Pynnösen kesäkausi on ollut nousujohteinen ja ajollisesti varsin varma. Kouvolan yleiskilpailun 14. ja Pohjanmaan 8. sijoitusta seurasi Neste Ralli, jossa Pynnönen yhdessä kartturi Timo Hantusen kanssa sijoittui yleiskilpailun 17. ja R5-luokan 7. sijoitukselle. 

Edeltäviä kilpailuja Pynnönen näkee onnistuneita ja tavoitteena on jatkaa kehittymistä.

’’Pääsääntöisesti vauhtia ja varmuutta on tullut lisää kesän myötä. Toki vauhdillisesti Neste Rallissa tuli hiukan enemmän takkiin SM-kärkikuskeihin verrattuna kuin Pohjanmaan SM-rallissa, mutta silti tulokseen on oltava tyytyväinen, ja etenkin, että tavoitettiin maali ehjällä suorituksella. Kovia kuskeja näyttää olevan tulossa SM-ralliin, mutta tulospaineita ei silti oteta. Nyt on tärkeintä saada yleistä ajamista koko ajan paremmaksi ja luottoa entistä enemmän nuottiin, unohtamatta sen tekemisen tarkkuutta’’, Pynnönen toteaa lopuksi. 

Kuva: Sportkuvat, Eero Auvinen

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa