Facebook Twitter Email Pinterest

Valmistautuminen ei mennyt suunnitelmien mukaan, mutta Öhman ei tingi tavoitteestaan

31.08.2018 / Jari Hotti

Rallin SM-sarjan kesätauko päättyy tulevana lauantaina, kun kauden kuudes osakilpailu ajetaan Sastamalan ja Huittisten ympäristössä. Go4Speed Motorsport -tiimin Patric Öhman lähtee hakemaan paluuta takaisin SM3-luokan pistesijoille kolmen pisteettömän kilpailun jälkeen.

Kun rallin SM-sarjaa ajettiin edellisen kerran kesäkuun puolivälissä Seinäjoella, niin voidaankin sanoa kesätauon venyneen kilpailujen osalta peräti kahteen ja puoleen kuukauteen. SM3-luokassa toista kauttaan kilpaileva Patric Öhman nähtiin rallin parissa tauonkin aikana, mutta rattiin ei vantaalainen kuitenkin tarttunut.

- Nyt täytyy olla rehellinen ja sanoa, että kesätauon aikana en ole ajanut ralliautolla metriäkään. Olisi tietysti pitänyt ajaa. Ennen Suomen MM-rallia oli hieman kansainvälistä kuviota, kun auton vuokraus piti kiireisenä. Suomen MM-rallin jälkeen otettiin sitten autosta moottori irti ja lähetettiin se huoltoon, Öhman kertaa mennyttä kesää.

Keski-Suomen sorasirkuksessa ei Öhmanin kalusto mukana ollut, mutta sitä ennen ajetussa Autoglym Rallissa ranskalainen WRC3-luokan pistejohtaja Jean-Baptiste Franceschi nappasi sillä luokassaan toisen sijan. Elokuussa autoon tehty moottoriremontti pääsi Öhmanin harmiksi venymään aikataulustaan ja se tottakai vaikutti, sekä ennen kaikkea vaikeutti edessä olevaan SM-ralliin valmistautumista.

- Erilaisten yllätysten myötä moottorin remontti viivästyi aika paljon. Oli tarkoitus ajaa viime viikonloppuna testiä ja hakea tuntumaa, mutta paljastuikin, että kansi oli ollut halki. No se sitten viivästytti vielä viikolla. Meni testaamisen osalta kaikki suunnitelmat pieleen sen myötä.

Talvella Öhman ajoi kahdessa ensimmäisessä osakilpailussa pisteille ja nuo 20 SM-pistettä oikeuttavat SM3-luokassa tällä hetkellä 12. sijaan, mutta kolme viimeisintä osakilpailua eivät ole kuitenkaan pistetiliä kartuttaneet. Öhman sanookin, että tulevassa kilpailussa ykköstavoite onkin palata kiinni takaisin pistekantaan.

- Kesäkauden kahteen aiempaan kilpailuun olen asettanut tavoitteen ajaa luokassa kympin joukkoon, mutta valitettavasti kummallakaan kertaa tavoite ei toteutunut. En kuitenkaan halua siitä tavoitteesta tinkiä nytkään, vaikka siellä on taas kova nippu mukana ajamassa. Yritetään tosissaan puskea sinne kympin joukkoon ja siitä lähdetään, että siellä myös ollaan, Öhman vakuuttaa.

Koska testikilometrit jäivät nyt nollaan, niin perjantaina ajettava testierikoiskoe on Öhmanille tässä kohtaa todellakin tärkeä. Öhman sanoo, että fiilis on siitäkin huolimatta korkealla kilpailun lähestyessä, vaikkakin alkuvalmistelut menivät tiukille ja lähtökohdat siltä osin eivät ole parhaat mahdolliset.

- Voi sanoa, että on sitä helpompiakin tapoja valmistautua, mutta näillä mennään nyt. Ja senkin puolesta fiilis on todella hyvä, että nyt on moottori kaikin puolin uusi ja uskon, että sillä puolella ollaan nyt ajan hermolla. Ja hei, aina on hienoa päästä ajamaan, varsinkin nyt, kun kilpailutauko venyi kahteen ja puoleen kuukauteen.

Rallin SM-sarjan kuluvan kauden kuudes ja samalla toiseksi viimeinen osakilpailu käynnistyy Huittisten ABC:ltä lauantaina kello 10.01 ja ensimmäinen auto ensimmäiselle erikoiskokeelle starttaa kello 10.19. Öhmanin ja kartanlukija Aki Sparren kilpailunumero on 15.

- Tiet ovat aina olleet tuolla seudulla mielettömän upeat. Ja sen mitä olen kuullut, niin luvassa pitäisi olla tänäkin vuonna hieno ja ennen kaikkea nopea reitti. Innolla odotan, kiva päästä taas ajamaan ja vaikka luvassa onkin paljon ek-kilometrejä, niin kuitenkin kyseessä on yksipäiväinen kilpailu ja heti ensimmäisenä on vielä pisin erikoiskoe, joten heti alusta saakka saa kyllä mennä sitä mitä päivän aikana pitää mennä. Ei siinä auta ihmetellä, Öhman korostaa.

Sastamala-Huittisten SM-rallin aikataulu

Lauantai 1.9.


10.19 - EK 1 Palojoki (19,36 km)
11.06 - EK 2 Räikänmaa (14,99 km)
13.18 - EK 3 Ekojärvi 1 (18,27 km)
13.52 - EK 4 Houhajärvi 1 (11,09 km)
14.35 - EK 5 Vehkakorpi (11,84 km)
16.43 - EK 6 Ekojärvi 2 (18,27 km)
17.19 - EK 7 Houhajärvi 2 (11,09 km)
18.08 - EK 8 Tyrväänkylä (5,17 km)

Kuva: Jari Hotti

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa