Facebook Twitter Email Pinterest

Anturivika jarrutti Saloa Sastamalassa

02.09.2018 / Marko Mäkinen

Hannu´s Rally Teamin Juha Salo ja Topi Luhtinen sijoittui kauden toiseksi viimeisessä rallin SM-osakilpailussa Enset SM-rallissa sijalle yhdeksän. Tulos ei lajin kymmenkertaista Suomen mestaria tyydyttänyt. Kaksikon vauhtia verotti rikkoutunut anturi, joka vaihdettiin kolme erikoiskoetta ennen maalia uuteen.
 
- Meillä oli anturivika. Auto ei vetänyt niin kuin sen olisi pitänyt edetä. Ajo sujui ihan hyvin ja se tuntui hyvältä, mutta menomme oli sellaista tukkoista.
 
- Ensimmäisessä huollossa tarkastimme tiedonkeruun ja kaikki oli kunnossa. Kun vauhtimme oli mitä oli niin päivän toisessa huollossa vaihdoimme anturin ja se auttoi. Kaksi viimeistä pätkää tuli jo paremmin. Rallin viimeisellä EK:lla satoi rankasti vettä, joten siellä ei ollut enää yritystä.
 
Salo laski rallin jälkeen, että Sastamalan SM-rallin lopputuloksen perusteella hän ei tänä vuonna enää taistele mitaleista. Kauden viimeisessä SM-rallissa Salo kilpailee SM1-luokan neljännestä sijasta.
 
- Saimme täällä hieman (Marko) Mäntyä kiinni. Eihän mitalien ulkopuolelle jääminen tietenkään tyydytä, mutta teemme parhaamme vielä viimeisessäkin osakilpailussa. Paikka viiden parhaan joukossa olisi kaudelle hyvä lopputulos. Ei tälle voi mitään. Uutta matoa vaan koukkuun, Salo sanoo.
 
Ralli SM-sarjan päätösosakilpailu SM Teijo Talot -ralli ajetaan neljän viikon kuluttua Turun ja Salon alueilla. Kaksipäiväisessä rallissa jaetaan puolitoistakertaiset SM-pisteet, jotka ratkaisevat SM1-luokassa hopea- ja pronssimitalien kohtalon. SM1-luokan mestaruuden jo ennen päätösosakilpailua varmisti Enset SM-rallin voittoon ajanut Eerik Pietarinen.
 
Lopputulokset; Enset SM-ralli, Sastamala:
1. Eerik Pietarinen – Juhana Raitanen Skoda Fabia R5 45:48,4
2. Emil Lindholm – Mikael Korhonen Skoda Fabia R5 + 14,4
3. Takamoto Katsuta (J) – Marko Salminen Ford Fiesta R5 + 16,8
...
9. Juha Salo – Topi Luhtinen Peugeot 208 T16 R5 + 1:12,7
 
SM1-luokan epävirallinen pistetilanne; 6/7 osakilpailua:
1. Eerik Pietarinen 127
2. Teemu Asunmaa 83
3. Emil Lindholm 77
4. Marko Mänty 59
5. Nikolai Gryazin (LAT) 57
6. Juha Salo 44
 
Kuva: Merita Mäkinen

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa