Facebook Twitter Email Pinterest

Vuorisalo kolmanneksi Enset SM-Rallissa: ”Mitalitaistoa ajatellen hyvät pisteet!”

05.09.2018 / Samuli Vuorisalon tiedote

Rallin SM-sarjan kauden kuudes osakilpailu kurvailtiin menneenä viikonloppuna Sastamalan ja Huittisten ympäristössä järjestetyn Enset SM-Rallin merkeissä. 

SM3-luokassa kilpaileva Samuli Vuorisalo ja kartanlukija Henri Arpiainen jatkoivat tasaisia otteita, kun kaksikko sijoittui tällä kertaa luokassaan kolmanneksi kovan sekuntitaistelun jälkeen. 

- Todella tiukkaa kisaa oli koko päivän ja välillä mentiin melkoista kissa hiiri –leikkiä. Saatiin alusta asti hyvä ote ajamiseen, joka kesti läpi koko kisapäivän, mutta lopussa hieman höllättiin vauhtia, kun eteen ja taakse oli sen verran eroa, etten nähnyt enää järkeväksi alkaa rimpuilemaan, Vuorisalo kertasi kisaansa.

Vaikka tulos ei täysin kuskia miellyttänytkään niin silti mukaan tarttui paljon tärkeitä pisteitä SM-tilanteen kannalta sekä hyviä asioita löytyi myös omasta suorituksesta.

- Varmaan tämän kauden tasaisempia suorituksia ajollisesti, mihin olin varsin tyytyväinen ja kaikkemme yritimme pätkillä antaa. Pitää nostaa hattua Joonas Lindroosin ja Lauri Joonan vauhdille, tämän ylemmäksi ei tällä kertaa vauhti riittänyt. Eihän se kolmas sija ajatuksen tasolla tyydytä, mutta mitalitaistoa ajatellen hyvät pisteet, Samuli totesi.

Syyskuun lopussa ajetaan SM-sarjan huipennus Turun ja Salon tiestöillä ajettavassa SM Teijo Talot-rallissa. Vuorisalo on SM3-luokan pistetilanteessa toisena Jaro Kinnusen ollessa tukevassa johdossa, jolle käytännössä maaliin pääsy riittää varmistamaan mestaruuden viimeisessä kisassa. Mutta mikään ei ole varmaa ennen kuin viimeinen kisa on kurvailtu, jota Vuorisalo odottaa jo innolla.

- Innolla odotan jo päätöskisaa ja kiva päästä kotikulmille päättämään kausi. Ongelmitta ei olla onnistuttu vielä ajamaan tätä kotikisaa, mutta jospa nyt olisi sitten sen vuoro. Valmistaudutaan huolellisesti ja tehdään parhaamme, niin uskon sen riittävän korkealle ja voi olla, että viiksetkin lähtee, Samuli virnisti.

Kuva: Patrick Rupponen

 

 

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa