Facebook Twitter Email Pinterest

Samuli Nevä haastaa 'äffäläiset' mukaan Suomi Cup-finaaliin Turkuun ja Saloon

17.09.2018 / Patrick Rupponen

Paimion UA:ta edustava Nevä lähtee odottavin tunnelmin kohti TeijoTalot-rallia kartturinsa Juha Kivimäen kanssa.

Lukuisat kauden aikana vaivanneet tekniikkamurheet ovat vesittäneet osallistumisen tai keskeyttäneet kaksikon monet rallin jo ennen aikojaan. Pari viikkoa sitten ajetut testit Turun UA:n seurakilpailussa antoivat kuitenkin luottoa auton kestävyydestä ja varsinkin iskukyvystä.

- Kyllä tässä on hermoja koeteltu läpi kauden, kun ei ole millään vehkeet pelannut silloin kuin pitäisi. Nyt kuitenkin ennakkotestit olivat sen verran hyvät ja töitä on tehty auton kanssa tallissa niin, että kyllä se nyt saa jo luvan toimia.

Kuvankaunis Corolla GT sai kauden alussa uuden moottorin, joka on F-rallisarjan täksi kaudeksi muuttuneiden sääntöjen mukainen. Uusikin moottori jouduttiin kuitenkin jo kesällä vaihtamaan toiseen yhtäkkiä ilmenneiden vikojen takia. Toyota Gazoo Racingin tuttu datainsinööri teetetytti vielä uudet johtosarjat, joka on myös parantanut luottoa auton toimivuuteen.

Tällä kaudella lähinnä F-rallisarjaa ja lähialueen kisoja kierrellyt Nevä on tuttu nimi myös Turussa ajettujen SM-rallien lähtöluetteloista. Vuonna 2016 kilpailu päättyi jopa Suomi Cup 5-luokan voittoon. Vuoden 2014 kisa oli sitten surullisenkuuluisa.

- Ajettiin perinteistä Saukonojan pätkää Liedossa, joka on siis tuttu pätkä kaikille varsinais-suomalaisille rallin seuraajille, varsinkin Saukonojan koulun alue on aina tupaten täynnä, kuten oli silloinkin. Tultiin tosiaan melko haipakkaa ennen koulun kääntymistä olevalle nypylle, oikeastaan ilman nostamatta ja sen huomasi jo silloin, että tämä ei pääty hyvin. Lopputuloksena oli siis kaato kaikkien ihmisten silmien alla, se oli aika kirvelevä kokemus, tänä vuonna saatetaan hiukan nostaa kaasulta siinä paikassa, Nevä naurahtaa.

Nevä haluaa myös haastaa muutkin F-rallisarjan kuskit mukaan Suomi Cupin finaaliin. 

- Onhan tämä nyt melko harvinainen tilaisuus enää nykypäivänä ajaa kaksipäiväinen ralli. Perjantain yleisöerikoiskoe Metsämäen raviradalla on juurikin sitä mitä tämä laji kaipaa, eli tapahtumaluonteisuutta. Olisi mahtavaa, kun seurana viivalla olisivat sarjan kovat nimet täältä suunnilta, kuten Markus Hellström, Reijo Mattila ja Tero Rönnemaa.

Perjantaina ajettavat kaksi metsäerikoiskoetta pimeässä ovat tuttuja ja ne mies luetteleekin iskun paikoiksi.

- Kyllä ne kaksi yöllistä erikoiskoetta, Saukonoja ja Juntola, ovat sen verran tuttuja, että pitäisi olla ihan hyvät saumat iskeä eroa jo siellä. Toki ne ovat varmasti tuttuja myös muillekkin paikallisille. Pimeys tuo vielä mukaan erityisen hohdon ajamiseen. Innolla odotan, että päästään pitkästä aikaa ajamaan kilpaa valojen kanssa.

Lopuksi herra haluaa vielä lähettää terveiset rallikansalle.

- Tulkaahan sankoin joukoin kannustamaan sekä fiilistelemään hienoa kaksipäivästä rallia parhaimmillaan. Ja muistakaa turvalliset katselualueet, Nevä päättää.

SM TeijoTalot-ralli ajetaan Turun ja Salon alueilla sekä niiden lähikunnissa 28.-29.9. Kilpailu alkaa perjantaina Metsämäen raviradalla ajettavalla yleisöerikoiskokeella ja illan pimetessä ajetaan vielä kaksi metsäerikoiskoetta Paimion suunnilla. Kilpailu huipentuu lauantaina iltapäivän loppupuolella viiden erikoiskokeen jälkeen Salossa Astrum-Keskuksen maalijuhlassa.

Kuva:Patrick Rupponen

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa