Facebook Twitter Email Pinterest

Ralli SM-kausi huipentuu Turkuun ja Saloon - Luvassa kaksi päivää autourheilun juhlaa

24.09.2018 / Patrick Rupponen

Tulevana viikonloppuna ajettava SM TeijoTalot-ralli päättää jo tähän mennessä upean Ralli SM-kauden 2018. Kilpailun järjestävät ensi kertaa yhdessä Turun- ja Salon Urheiluautoilijat.

Kilpailun lähtölistalta löytyy kovia nimiä aina kansalliselta huipulta jopa ihan absoluuttiseen maailman kärkeen. Sarjan ykkösniminä liikkeelle lähtevät mm. Eerik Pietarinen, Emil Lindholm sekä Teemu Asunmaa, paikallista väriä edustavat mm. Samuli Vuorisalo sekä Kari Hämäläinen. Ulkomaisista nimistä seurantaan kannattaa laittaa juuri viime viikonloppuna Puolan EM-rallin voittanut Nikolay Gryazin sekä länsinaapurista tuttu Jacob Jansson. Kovin nimi löytyy kuitenkin Historic-luokkien puolelta, sillä WRC-tähti Jari-Matti Latvala starttaa kaksipäiväiseen kilpailuun yhdessä Juho Hännisen kanssa upealla Toyota Celica GT:llä.

Ralli alkaa toden teolla perjantai-iltana klo 19 Turussa Metsämäen raviradalla ajettavalla 1,5-kilometrisellä yleisöerikoiskokeella. Klo 16 ovensa avaava Metsämäen Rallijuhla tarjoaa yleisölle mahtavat puitteet rallin seuraamiseen aitiopaikoilta, lisäksi ohjelmassa on ennen autojen tuloa mm. Arttu Lindemanin ja Jaakko Parkkalin show sekä meet & greet, taikuriesityksiä perheen pienimmille sekä VIP-tilaisuudessa esiintyvä stand-up -koomikko Jussi Simola. Erikoiskokeen jälkeen Metsämäen sisähalli muuntautuu konserttitilaksi, kun lauteille nousevat Aste ja Nikke Ankara klo 21 alkaen. Perjantai-iltana ajetaan vielä kaksi erikoiskoetta illan pimetessä Liedossa ja Paimiossa, kun vuorossa ovat legendaariset Saukonoja ja Juntola, ennen yötauolle siirtymistä.

Lauantaina aamulla kilpailijat starttaavat reitille klo 9 rallin kilpailukeskuksena toimivan Neste K Paimion pihalta ja suuntaavat kohti päivän avaavaa ja kisan pisintä erikoiskoetta, Vaskiolla sijaitsevaa, Heinässuota. Marttilassa ajettavan Palaisten erikoiskokeen jälkeen kilpailijat siirtyvät huoltoon Paimion liikenneturvallisuuskeskukselle, aivan Neste K Paimion viereen. Huollon jälkeen iltapäivän lenkin ensimmäisenä pikataipaleena toimii Sauvossa sijaitseva Pöylä, jonka jälkeen suunnataan uudestaan kisan pisimmälle erikoiskokeelle, Heinässuolle.

Rallin kahdeksas ja viimeinen erikoiskoe on aivan Salon keskustan lieppeillä sijaitseva Hämeenkylä, jonka järjestäjä on nimennyt MM-sarjasta tuttuun tyyliin “Power Stageksi”. Erikoiskokeen varrelta löytyy katselupaikka, jossa myös arvovaltainen tuomaristo, AKK Driver Academyn valmennuspäällikkö Tuomo Nikkolan johdolla, arvioi kilpailijoiden suoritusten näyttävyyttä kyseisessä paikassa. Yhdelle kilpailijalle on luvassa myös huikea palkinto Power Stagen näyttävimmästä ajosuoritteesta rallin jälkeisessä palkintojuhlassa.

Ralli päättyy Salossa sijaitsevan Astrum-Keskuksen Maaliriehaan, jossa tapahtumat alkavat jo klo 14.30. Ohjelmassa on pienoisautokisailua, Hanhivaaran liikuntakeskuksen Hanhisrallia sekä mahdollisuus Power Stagen seurantaan jättiscreeniltä. Kilpailijat saapuvat maalilavalle shampanjoiden roiskuessa klo 16.30 ja kauden viimeiset palkinnot jaetaan Keskuksen juhlasalissa klo 17.30 alkaen.

Tapahtuman liput ovat myynnissä jo nyt lippukauppa Tiketin verkkosivuilla sekä myyntipisteissä kautta maan. Kategorioita on moneen lähtöön, aina erikoiskoelipuista rallipassiin ja perjantai-illan konserttilipuista VIP-lippuun. Tämän lisäksi ralliviikolla alkaa lippujen- ja rallipassien myynti valikoiduilla huoltoasemilla Turun ja Salon alueella.

Kilpailun järjestävät seurat, Turun Urheiluautoilijat ja Salon Urheiluautoilijat yhdessä Ralli SM-sarjan organisaation kanssa, toivottavat kaikki lämpimästi tervetulleiksi Turkuun ja Saloon seuraamaan vauhdikkaita erikoiskokeita ja huippuhienoja oheistapahtumia!

Näin seuraat SM TeijoTalot-rallia!

WWW: www.teijotalotralli.fi
KATSOJAOPAS: www.teijotalotralli.fi/katsojat/katsojaopas/
REITTI: www.teijotalotralli.fi/reitti/
FACEBOOK: www.facebook.com/teijotalotralli/
INSTAGRAM: www.instagram.com/teijotalotralli/
TWITTER: www.twitter.com/teijotalotralli

Muista myös Ralli SM-sarjan kotisivut, somekanavat ja mobiilisovellus!

WWW: www.rallism.fi
FACEBOOK: www.facebook.com/rallism
TWITTER: www.twitter.com/rallism
TWITTERIN LIVEKOMMENTIT: www.twitter.com/rallismlive
INSTAGRAM: www.instagram.com/rallinsmsarja
APPLIKAATIO/ANDROID:  https://goo.gl/mt9HWu
APPLIKAATIO/APPLE:  https://goo.gl/kv33rn

Mukana koko viikonlopun myös YLE Ralliradio!


Kuva:Toni Ollikainen/AKK

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa