Facebook Twitter Email Pinterest

Salo vuokra-autolla SM-finaalin neljäs – ura jatkuu ensi kaudella

30.09.2018 / Marko Mäkinen

Hannu´s Rally Teamin Juha Salo ja Topi Luhtinen sijoittuivat Printsportin Skoda Fabia R5:lla ralli SM-kauden päätösosakilpailussa SM Teijo Talot -rallissa lopulta neljänsiksi Teemu Asunmaan saaman aikasakon myötä. Salo aloitti toisen kilpailupäivän hyvin, mutta karkkilalainen ei ollut tyytyväinen rallin kolmen viimeisen EK:n suoritukseensa.
 
- Heti huoltotauon jälkeinen EK 6 meni täysin vihkoon, ajossa ei ollut rytmiä ja en saanut puristettu kahdelle seuraavallekaan EK:lle sellaista rentoa suoritusta. Ajoni oli etenkin huippunopeissa mutkissa hakemista.
 
- Viides sija ei ollut sitä mitä täältä tavoiteltiin. Hyvät EK-ajat kuitenkin lämmittivät mieltäni. Uusi auto tuli koko ajan tutummaksi. Tämä kilpailu herättää ajatuksia ensi kautta ajatellen, jota seuraavaksi ryhdytään yhteistyökumppaneiden kanssa kasaamaan kuntoon. Lopettaa en aio, sillä uskon että minulla on vielä annettavaa tälle lajille, Salo sanoo.
 
Ensi kauden kalustokysymys on ensimmäinen asia, joka Salon taustavoimineen pitää ratkaista. Yksi asia sen suhteen on jo kuitenkin varma: Salo ajaa kauden 2019 oman tiimin autolla.
 
- Oman auton kanssa saan testata silloin kun sopii ja niin paljon kun haluan. Testattavaa tuleekin olemaan ja etenkin omaa ajotyyliäni pitää vielä kehittää R5-autolle paremmin sopivaksi. Kuten täälläkin nähtiin, kilpailu kärjessä on todella tiukkaa ja paikka viiden nopeimman joukossa on pienistä asioista kiinni.
 
- Urani ei ollut tässä. En tule lopettamaan ja ensi vuonna jatketaan. Millä kalustolla? Se selviää loppuvuoden aikana, Salo päättää.
 
Lopputulokset; SM TeijoTalot-ralli, Salo-Turku:
1. Nikolai Gryazin (LAT) – Jaroslav Fedorov (RUS) Skoda Fabia R5 50:16,8
2. Emil Lindholm – Markus Korhonen Skoda Fabia R5 + 21,2
3. Eerik Pietarinen – Juhana Raitanen Skoda Fabia R5 + 23,4
4. Juha Salo – Topi Luhtinen Skoda Fabia R5 + 40,3
5. Teemu Asunmaa - Ville Mannisenmäki Skoda Fabia R5 + 47,5
 
SM1-luokan epäviralliset SM-loppupisteet:
1. Eerik Pietarinen 147
2. Emil Lindholm 102
3. Teemu Asunmaa 96
4. Nikolai Gryazin (LAT) 91
5. Juha Salo 60
6. Marko Mänty 59
 
Kuva: Merita Mäkinen

 

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa