Facebook Twitter Email Pinterest

Lindholm hallitsi ralli SM-avausta Rovaniemellä lähdöstä maaliin

28.01.2019 / Marko Mäkinen

GRX-tiimin Emil Lindholm ja Mikael Korhonen hallitsivat ralli SM-kauden avausta Rovaniemellä lähdöstä maaliin. Uuden Volkswagen Polo GTI R5:n suomalaiselle ralliyleisölle esitellyt Lindholm rikkoi vahvan Skoda-rintaman heti ensimmäisessä kilpailussa ja ajoi Arctic Lapland -rallin voittoon 49,2 sekunnin erolla ennen Teemu Asunmaata.

Rallin voitto oli Lindholmin perheelle järjestyksessään toinen, sillä Emilin isä Sebastian ylsi Tunturirallin voittoon vuonna 1995.

- Nyt ollaan isän kanssa edes yhdessä asiassa samalla viivalla, Lindholm hymyili rallin maalissa.

- Meillä meni kaikki hyvin, mutta on tämä vaikea ralli voittaa. Pitkiä erikoiskokeita ja yli 30 astetta pakkasta. Kuljettajat ja auto ovat näissä olosuhteissa kovilla. Meillekin sattui yhtä ja toista. Ohjaustehostin meni aamupäivällä rikki, mutta huolto onnistui vaihtamaan uuden tehostimen pumppuineen alle 30 minuutissa, joka oli heiltä hieno suoritus.

Rallin voitto ei ollut missään vaiheessa uhattuna. Lindholm päätti ajaa avauspäivän jälkeen toisen kilpailupäivän omaa vauhtiaan ja tarkkailla muiden menoa.

- Ajettiin kovaa, mutta varmasti ja virheitä vältellen. Ennen kisaa oma vauhtini ja automme suorituskyky oli iso kysymysmerkki, mutta oli mukavaa ja jopa huojentavaa nähdä, että pystyimme ajamaan koko rallin ajan tasaisesti kärkivauhtia. Onnistuimme auton säädöissä hyvin, ei mitään ongelmia, Lindholm summasi.

Ralli SM-sarja jatkuu kolmen viikon kuluttua SM O.K. Auto-rallilla Kouvolassa, jonka Lindholm joutuu jättämään saman aikaisesti ajettavan Ruotsin MM-rallin takia väliin. Lindholm ja Korhonen kilpailevat seuraavan kerran SM-pisteistä maaliskuun ensimmäisenä viikonloppuna Joensuun SM-Itärallissa.

- Odotan Ruotsin MM-rallia jo innolla. Toki olosuhteet ja lähtöpaikka ovat erilaisia ja kahteen kertaa ajettuna talviset tiet ovat uraiset ja hiekalla. Mutta uskon, että Volkswagenimme toimii myös toisenlaisissa ajo-olosuhteissa hyvin, Lindholm päättää.

Kuva: Taneli Niinimäki

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa