Facebook Twitter Email Pinterest

Asunmaa numerolla yksi Kouvolan SM-ralliin - 'Paljon vaikuttaa onko irtolunta vai ei'

13.02.2019 / Jari Hotti

Rallin SM-sarjassa talvikauden osakilpailut viedään läpi nopealla tahdilla, ajetaanhan Rovaniemen, Kouvolan ja Joensuun SM-rallit reilun kuukauden sisään. Tulevana viikonloppuna vuorossa on Kouvola, minne Teemu Asunmaa yhdessä kartanlukijansa Jani Salon kanssa suuntaa SM1-luokan pistekakkosena.

Teemu Asunmaalle rallin SM-sarjan kauden avaus Rovaniemeltä toi toisen sijan pistepotin. Kaksipäiväinen Tunturiralli ajettiin lähes 30 asteen pakkassäässä ja kun lumipöly voittoon ajaneen Emil Lindholmin takana oli sen verran kova, niin muilla kilpailijoilla ei Lindholmin vauhtiin ollut asiaa. Aivan kuten Asunmaa kilpailun jälkeen totesi, niin kakkossija oli parasta mitä nyt oli mahdollista saavuttaa ja sen tuomien pisteiden myötä kautta on hyvä jatkaa Kouvolassa.

Kouvolassa tulevana viikonloppuna Asunmaan vakaa tavoite on palata voittajaksi kolmen osakilpailun tauon jälkeen.

- Voitosta tietysti lähdetään ajamaan. Ehjä ja hyvä kilpailu, niin eiköhän sillä aika korkealla olla, Asunmaa ennakoi.

Edellisen kerran Kouvolassa on ajettu talviralli vuonna 2011 ja vaikka Asunmaalla onkin kokemusta Kouvolan ympäristössä kilpailemisesta aiemmilta vuosilta, niin talvella alavutelainen ei näillä leveysasteilla ole aiemmin ajanut.

- Kesällä siellä päin olen ajanut kyllä moneen kertaan, mutta en koskaan talvella. Siinä mielessä tietysti uutta luvassa, mutta en kuitenkaan usko, että se nyt kauheasti eroaa Mikkelistä tai Joensuusta talvirallina, Asunmaa sanoo.

Kun Tunturirallissa voittanut Lindholm ei ole mukana Kouvolassa, niin Asunmaa ja kartanlukija Jani Salo ovat reitillä ensimmäisenä, numerolla yksi.

- Voi olla, että joutuu aura-auton rooliin, mutta voi myös olla, että siinä on ihan hyväkin ajaa. Paljon vaikuttaa se onko irtolunta vai ei, tai sohjoa vai ei. Vaikea sanoa vielä mitään tässä vaiheessa, sen näkee vasta sitten kilpailupäivän aamuna.

Viime viikolla Asunmaa vieraili Baltian suunnalla työn merkeissä, hypäten Skodan rattiin tiistaina Liettuassa ja keskiviikkona Latviassa, kun taas viikonloppu meni Sarma Rallissa puolalaisia kavereita jeesatessa. Kuluvan viikon aikana Asunmaalla on tarkoitus ajaa testiä vielä parina päivänä lähinnä vain tarkistaen, että autossa kaikki toimii. Tulevan kilpailun kärkitaistelusta Asunmaa povaa tiukkaa sekuntikamppailua.

- (Juha) Salo, (Henrik) Pietarinen ja (Kristian) Kiviniemi menevät kovaa ja (Jari) Ketomaa, jos laitteet kestää. Ketomaa ja Salo ovat varmasti ajaneet kaikki Kouvolan pätkät molempiin suuntiin moneen kertaan ja varsinkin talvella. Aikoinaan siellä kun ajettiin talvella enemmän, Asunmaa muistuttaa.

Kaksipäiväinen Kouvolan SM-ralli polkaistaan käyntiin kahden erikoiskokeen voimin perjantaina ja maaliin saavutaan lauantaina iltapäivällä. Seitsemälle erikoiskokeelle yhteispituutta kertyy hieman alle 111 kilometriä.

Kouvolan SM-rallin aikataulu

Perjantai 15.2.

19.04 - EK1 Kouvolan ravirata (1,7 km)
19.41 - EK2 Teuroinen (14,7 km)

Lauantai 16.2.

10.44 - EK3 Kannuskoski (26,1 km)
11.25 - EK4 Laari (11,9 km)
12.04 - EK5 Hämäläinen (13,3 km)
14.18 - EK6 Rämälä (14,9 km)
14.42 - EK7 Viuhkola (28,3 km)

Kuva: Jari Nurminen / RPF

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa