Facebook Twitter Email Pinterest

Esa Ruotsalainen valmiina voittojahtiin Itärallissa

01.03.2019 / Jarno Saari

Kahdella komealla luokkavoitolla Ralli SM -kauden aloittanut Esa Ruotsalainen aikoo jälleen SM2-luokan kärkeen, kun kauden kolmas ja talvikauden päättävä osakilpailu ajetaan lauantaina Joensuun Itärallissa.
 
Kokenut Mitsubishi Lancer -kuljettaja on viime syksyn pettymysten jälkeen laittanut asioita uuteen järjestykseen ja päättänyt ottaa enemmän aikaa rallin ajamiselle ja kilpailuihin valmistautumiseen.
 
- Hommat on tehty nyt laadukkaammin kuin koskaan aiemmin. Stressin ja kiireen väheneminen näkyy suoritustasossa ja myös ajofiiliksessä. Alkuvuonna ralleissa oleminen ja ajaminen on ollut todella nautinnollista. Onnistumisten jälkeen voi nyt todeta, että vaikeuksien kautta voittoon kuljettiin, Esa Ruotsalainen kertasi.
 
- Toivottavasti tuo sama tahti jatkuu, kun lähdetään valloittamaan Joensuun ympäristön hienoja ralliteitä. Keli näyttäisi olevan hyvä ja talvinen, joten innolla odotan kilpailun alkua.
 
Esa Ruotsalainen ja kartanlukija Hannu Lamminen kilpailevat Itärallissa numerolla 9. Kilpailu käynnistyy lauantaina klo 10.01 ja kuuden erikoiskokeen jälkeen menestyjiä juhlitaan maalipaikalla klo 18.00 alkaen.
 
Itärallissa toimii jälleen suosittu Ralliradio, jota voi kuunnella Joensuussa taajuudella 101,5 Mhz ja Keski-Karjalassa 87,7 Mhz. Netissä ja älypuhelimella voi kuunnella Radiot.fi -aplikaatiolla: http://www.radiot.fi/#!/kanava/radio-city-joensuu
 
Kuva: Hannu Rainamo

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa