Facebook Twitter Email Pinterest

Tiukka viikonloppu TGS Worldwidelle Itärallissa

04.03.2019 / Miika Wuorela

Ralli SM –sarjan kauden kolmantena osakilpailuna ajettu Itäralli ei jättänyt kylmäksi. Legendaarisen kilpailun nopeat tiet vaativat veronsa. Tällä kertaa kärsijän rooleihin tosin joutuivat juuri TGS Worldwiden autokunnat.

Talvikauden viimeiseen koitokseen hyvä tulos alla lähtenyt Kristian Kiviniemi koki kilpailun raakuuden jo avauserikoiskokeella. Parkanolaisen matka jatkui vielä seuraavan erikoiskokeen ajan, kunnes auto oli pakko parkkeerata tien sivuun.

- Puolivälissä ykköspätkää jarrutus jäi vähän myöhäiseksi ja päädyimme penkkaan. Lapioitiin auto irti ja jatkoimme kakkoselle. Jäähdyttimessä oli pieni vuoto, ja kun autosta loppuivat kaikki jäähdytinnesteeksi kelpaavat aineet, jouduttiin heittämään pyyhe kehään. Tämä oli valitettava homma sarjan kannalta.

Keskeytyksen otti raskaasti myös kartanlukija Enni Mälkönen, joka normaalisti hymyilee varsin aurinkoisesti. Tällä kertaa ei kuitenkaan Enniäkään naurattanut. 

- Nuotin jälkeen olo oli luottavainen; tiet olivat hienot ja nuotit hyvässä kunnossa. Sitten tuli pieni virhe, ja ralli vaihtui lapiointitalkoiksi. Kyllähän tällainen aina harmittaa, mutta ei näihin voi jäädä rypemään. Nyt on pitkä tauko aikaa treenata ja palata kesäkaudella entistä vahvempana, suunnitteli Mälkönen.

Henrik Pietarisen matka päättyi rallin kolmannelle erikoiskokeelle, kun tuusulalainen lipesi tallikaverinsa tavoin tieltä. Pietarisen kohdalla aikaa lumitöihin meni kuitenkin liiaksi, eikä nuorukaisen ralli enää tästä jatkunut.

- Perä osui penkkaan ja jäätiin kiinni yhdessä oikeassa. Kun katsojia ei ollut paikalla, niin siinä sitä aikaa paloi ja ralli oli sitten siinä. Yritettiin tietysti tulla erikoiskoetta kovaa, mutta näin se nyt meni. Talvikausi oli meille surkea, Pietarinen harmitteli.

Lopputulokset, SM Itäralli – SM1 –luokka

1)      Emil Lindholm, Volkswagen 52.16,7

2)      Juha Salo, ŠKODA +49,4

3)      Jari Ketomaa, Ford +50,8

Pistetilanne – SM1 –luokka

1)      Teemu Asunmaa, ŠKODA   62

2)      Emil Lindholm, Volkswagen   59

3)      Juha Salo, ŠKODA   56

Kuvat: Hannuphoto / Hannu Rainamo

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa