Facebook Twitter Email Pinterest

Asunmaa pistejohtajana sarjatauolle - 'Parempi tilanne kuin vuosi sitten'

04.03.2019 / Jari Hotti

Rallin SM-sarjan kauden kolmas ja samalla talvikauden viimeinen osakilpailu ajettiin Itärallin merkeissä Joensuun ympäristössä viime lauantaina. Todella haastavissa olosuhteissa käyty kilpailu päättyi Teemu Asunmaan ja kartanlukija Jani Salon osalta SM1-luokan neljänteen sijaan.

Vaikka Joensuusta ei kolmatta peräkkäistä palkintosijoitusta Rovaniemen kakkossijan ja Kouvolan voiton jatkoksi siis tullutkaan, niin SM1-luokan pistejohto kuitenkin säilyi Teemu Asunmaan hallussa talvikauden jälkeen.

- Ihan ok ja ainakin parempi tilanne kuin vuosi sitten. Mutta tiukkaahan siellä kärjessä on tällä hetkellä, Asunmaa kommentoi pistetilannetta Itärallin jälkeen, missä kärkikolmikko mahtuu kuuden pisteen sisään.

Itärallissa ajettiin kuusi erikoiskoetta yhteispituudeltaan reilut 97 kilometriä ja huoltotaukoja oli kaksi, toisen, sekä kolmannen erikoiskokeen jälkeen. Kaksi ensimmäistä erikoiskoetta päästiin ajamaan hyvissä olosuhteissa, kunnes juuri ennen kolmatta, rallin pisintä (33,2 kilometriä) erikoiskoetta, lumisade alkoi ja teki olosuhteista todella hurjat.

- Välillä siellä näki jotain, mutta eihän se mitään herkkua ollut. Mutta samahan se on kaikille. Toki me putsattiin takana tuleville latua, mutta se on pelin henki, kolmantena kolmen erikoiskokeen jälkeen ollut Asunmaa muistutti.

Kolmannen erikoiskokeen jälkeen Asunmaan sijoitus SM1-luokassa oli kolmas ja eroa kärkeen oli tässä vaiheessa 19,8 sekuntia.

- Yksi risteys spinnattiin kolmosella, perä edellä mentiin hankeen ja auto sammui siihen. Siinä paloi aikaa kymmenisen sekuntia ja ilmanputsari oli täynnä lunta. Yllättävän vähän jäätiin pohja-ajasta.

Neljäs erikoiskoe, 27-kilometrinen Oskola, toikin sitten lopullisia ratkaisuja kärkitaisteluun. Emil Lindholm ajoi ylivoimaisen pohja-ajan karaten kärjessä tavoittamattomaan johtoon ja lopulta aina voittoon asti, kun taas neljäntenä ollut Jari Ketomaa hyödynsi hyvän lähtöpaikkansa ajamalla kokonaistilanteessa vain 0,1 sekunnin päähän Asunmaasta. Asunmaan ja Ketomaan ero ennen neljättä erikoiskoetta oli ollut reilut parikymmentä sekuntia.

- Nelosella ja vitosella oli lunta yllättävän paljon. Odotin, että sitä olisi ollut vähemmän. Nyt joutui oikeasti ajamaan hiljaa. Jälkikäteen kun miettii, niin olisi ehkä pystynyt ajamaan kovempaa, ehkä sittenkin vähän passasin liikaa. Siinä oli yhden auton ura (numerolla yksi ajanut Takamoto Katsuta) ja siitä kun lähti pois, niin se oli ihan sama painoiko kaasua vai jarrua, se meni ihan minne sattuu, Asunmaa kuvaili.

Viidennellä erikoiskokeella Asunmaa hävisi Ketomaalle 4,8 sekuntia ja Juha Salo toisella sijalla oli puolestaan kuuden sekunnin päässä, kun ajamatta oli enää lyhyt parikilometrinen yleisöerikoiskoe Linnunlahden raviradalla. Asunmaa päätti kilpailun SM1-luokan kuljettajien osalta nopeimpaan aikaan, mutta kun Salo ja Ketomaa eivät edellä virheisiin sortuneet, niin alavutelainen joutui tyytymään tällä kertaa neljänteen sijaan.

- Iltapäivän lenkki oli poikkeuksellinen, siinä olisi voinut tapahtua mitä vaan. Varsinkin kärkiautoille se oli aika lailla selviytymistä. Hyvin erilaiset olosuhteet, ei tuollaisia vastaavia ole kyllä aiemmin ollut missään. Mutta se oli sellainen päivä, ei se aina onnistu. Tietysti jos aikoja katsotaan, niin kaksi sijaa meni kolmosen spinnissä. Mutta jälkikäteen mietittynä olisihan sillä pitkällä pätkällä (EK4) voinut paikka paikoin ajaa rohkeammin, Asunmaa pohti.

Rallin SM-sarjan talvikausi on nyt ajettu ja SM1-luokan pistejohtajana lähes kolmen kuukauden mittaiselle sarjatauolle lähtee Teemu Asunmaa yhdessä kartanlukijansa Jani Salon kanssa. Asunmaan mukaan ennen Riihimäellä toukokuun lopulla ajettavaa SM-sarjan kesäkauden avausta tarkoituksena on ajaa testiä, mutta todennäköisesti ei yhtään kilpailua.

Joensuun SM-rallin yleiskilpailun lopputulokset

1) Emil Lindholm (Volkswagen) 52.16,7
2) Juha Salo (Skoda) + 49,4
3) Jari Ketomaa (Ford) + 50,8
4) Teemu Asunmaa (Skoda) + 54,7
5) Jukka Kasi (Skoda) + 3.51,1

SM1-luokan pistetilanne 3/7 osakilpailua

1) Teemu Asunmaa 62
2) Emil Lindholm 59
3) Juha Salo 56
4) Jari Ketomaa 27
5) Henrik Pietarinen 26

Kuva: Jari Nurminen / RPF

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa