Facebook Twitter Email Pinterest

Talven kisat ajettu – Lauri Joona SM-pisteissä kolmantena

05.03.2019 / Lauri Joona tiedotus

Rallin SM-sarjan talvikausi päättyi viikonloppuna Joensuussa ajettuun SM Itäralliin. Kolmen ajetun kilpailun jälkeen sastamalalainen Lauri Joona on SM3-luokan mestaruuspisteissä hienosti kolmantena.

Ralli SM -sarjan kolmas ja samalla talvikauden päättävä osakilpailu SM Itäralli ajettiin viime lauantaina Joensuussa ja sen ympäristössä. Jo etukäteen oli tiedossa, että Pohjois-Karjalan ralliteiltä ei korkeuseroja sekä haastavuutta ei tule puuttumaan. 

- Hieno reitti, joskin melko vauhdikas omaan makuun. Saatiin hyvät nuotit aikaiseksi, mutta noille teille on melko haastavaa saada ihan täydellistä ”lappua”. Tiet ovat hienossa kunnossa, kertoili 22-vuotias Lauri Joona ennen kilpailua.

SM Itärallissa ajettiin lauantain aikana yhteensä kuusi erikoiskoetta. Säätiedote ennusti kisapäivälle lumisadetta, joka alkaessaan toisi lisähaasteita muutenkin vaativaan kisareittiin. Ensimmäiseen huoltoon tullessa GG Turbo Ford Junior Rally Teamin väreissä kilpailevat Lauri Joona ja kartturi Markus Määttänenolivat hienosti toisena. Sankka lumipyry alkoi kuitenkin juuri ennen kolmatta erikoiskoetta ja se muutti olosuhteet reitillä todella haastaviksi.

- Näkyvyys erikoiskokeilla oli lähes olematon ja lunta kertyi tielle todella paljon. Luottoa omaan ajoon ei löytynyt enää loppupäivälle. Harmittaa, mutta pääasia on, että päästiin maaliin tuossa kelissä ja saatiin pisteitä, totesi Joona kisan maalissa. 

Itärallin SM3-luokan lopputuloksista Joona ja Määttänen löytyvät viidenneltä sijalta. Luokkavoittoon ajoi edellisenkin osakilpailun nimiinsä vienyt Joonas Lindroos, toiseksi sijoittui Henri Hokkala ja kolmanneksi Joonan tiimikaveri Sami Pajari, josta Joona jäi 15 sekuntia. Tarkemmat lopputulokset löytyvät sarjan nettisivuilta osoitteesta www.rallism.fi

Seuraavaksi Ralli SM -sarjassa on edessä reilun kahden kuukauden mittainen kevättauko. Talvirallien jälkeen Lauri Joona on SM-pisteissä hienosti kolmantena, vaikka kauden osakilpailut eivät ole sujuneet aivan toivotulla tavalla.

- Vaikka kauden alussa laitetut tulostavoitteet ei ihan täyttyneet, on ollut hienoa huomata, että meidän vauhti riittää kyllä. Ollaan kehitytty paljon ja tästä kun vähän tuurikin kääntyy, voi meiltä kesäkaudella odottaa kärkisijoituksia, summaa Joona kulunutta rallikautta.

SM3-luokan pistejohdossa on kahteen luokkavoittoon ajanut kokenut Joonas Lindroos. Kauden avausosakilpailun, Arctic Lapland Rallyn, voittoon ajanut Roni Kauppi on toisena ja Lauri Joona siis kolmantena. Tarkemmat pistetilanteet löytyvät osoitteesta www.rallism.fi.

Seuraavan kerran SM-pisteitä on jaossa toukokuun loppupuolella Riihimäki-rallissa.

Kuva: Jani Salo

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa