Facebook Twitter Email Pinterest

Mika Karppaselle pettymys SM Itärallista

05.03.2019 / Jani Salonen

Mika Karppasen paluusta rallin SM- sarjaan muodostui pannukakku, jonka Lakeuden urheiluautoilijoita edustava mies haluisi pyyhkiä pikimmiten muistoista pois. Tekniset ongelmat ja ulosajo päivän kolmannella erikoiskokeella eivät miehen mieltä lämmittäneet.

- Ei jäänyt viivanpäälle yhtään mitään ja tällaiseen paluuseen en kyllä tähdännyt. Jo ennen reitille lähtöä ongelmat alkoivat ja niiden seurannaisena homma lipesi lopulta metsäliiton puolelle, Karppanen toteaa päivän saldosta.    

Miehen matka SM4 -luokassa alkoi takellella jo ennen lähtölavaa. Citroenin etujarruissa havaittiin vuoto ja tasapaino jarruissa muuttui korjauksen yhteydessä. Karppanen ei saanut niihin samanlaista tuntumaa aikaisempaan verraten ja avaus erikoiskokeella tämä näkyi niin kellossa kuin yleisön silmissä.

- Jarrut olivat jotain, mille en kelvollisia sanoja löydä. Jarrupaikat olivat täysin kateissa ja siinä sitä pumppailtiin "eestaa" monia kertoja mutkiin mentäessä. Minkäänlaista luottoa ei ollut. Yleisölle riitti varmasti ihmeteltävää mitä kabiinissa tapahtuu.

Päivän toisella erikoiskokeella mies sai juonesta jonkin verran kiinni ja piti ajosuoritusta sen arvoisena, että vauhtia voitiin nostaa. Karppanen koki auton takapään olevan kuitenkin hyvin omapäinen ja eteneminen muistutti toisinaan takavetoisella ajamista. Tämän lisäksi tuulilasi ei pysynyt auki alareunasta, jolloin ylityksiin mentäessä näkyvyys oli hetkellisesti kateissa. Lopulta matka päättyi Riutan erikoiskokeelle tiputtavassa vasurissa Karppasen ja kartanlukija Markku Tenhulan päädyttyä penkan lävitse ojan pohjalle.

- Ylityksessä menetin hetkellisesti näkyvyyden ja keula pääsi harppaamaan penkasta, jolloin pyörähdimme 180 astetta ja päädyimme peräpää edellä pöpelikköön. Vauhtia paikkaan tultaessa oli reilusti, kun vitosen kyydillä mentiin. Siihen nähden tässä oli tuuria, kolmen pylvään ohitse sujahdettiin tiellä pyöriessämme, kertaa Karppanen. 

Miehistön matka päättyi näin ollen ulosajoon ja haasteet jättivät tiimille testikilometrejä ajettavaksi. Karppanen kuitenkin lupaa tulosparannusta kesäkauden avauksesta, sillä Itärallia huonommin ei miehen mukaan voi suoriutua. 

Kuva: Jani Salonen

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa