Facebook Twitter Email Pinterest

Jesse Turunen tavoittelee SM4-luokan kärkipaikkaa Riihimäeltä

23.05.2019 / Jani Salonen

Vahvana voittajaehdokkaana pidetty Jesse Turunen astelee Riihimäen SM-rallin lähtöviivalle kovin odotuksin. Tavoitteena on teipata autoon Riihimäeltä poistuttaessa keltapohjaiset numerolaput luokkajohdon merkiksi. Joensuulaisen harteille asetettu voittajanviitta ei silti miehen paineita kasvata, sillä kokenut kilpailija osaa suhtautua tilanteeseen tyynesti.

- Keskitytään omaan tekemiseen. Tehdään se mitä osataan ja vielä parhain päin, niin resepti on melko hyvä, toteaa Turunen. 

Turusen valmistautuminen kesäkauden avaukseen on sujunut ongelmitta. Miehen ohjastama Honda Type R hiottiin iskuun Lahdessa ajetussa seurakilpailussa ja autoon tehdyt kehityskokeilut tuottivat tulosta. Turunen tarkentaa, miten on jatkanut kehitystyötä auton jarrujen sekä alustan säätöjen parissa, vaikkei siihen sinällään ole ollut tarvetta. Paikalleen ei miehen mukaan tule jäädä, vaan autosta löydetään pieniä osa-alueita kehityksen alle jatkuvasti.  Näiden lisäksi Turunen tuo esiin kartanlukija Kari Kallion käyneen korkeakouluopinnoissa, sillä Kallio nähtiin reilu kuukausi takaperin Uudessa-Seelannissa ajetussa kilpailussa lainakartturina. Se millaisia oppeja Kallio on tuomassa kabiiniin, pysyy vielä salaisuuden varjossa.

- Ehkä nuotinlukuun saadaan jonkinlainen ”aussi” korostus, naurahtaa Turunen. 

Riihimäeltä Turusella on hyviä kokemuksia muistoissa. Edellisellä kerralla miehistö oli kisassa Hyundain R5 kilpa-auton ratissa. Vaikka tuolloin leikki jäi kesken, niin maku on edelleen raikkaana mielessä. Tästä Turunen ammentaa voimavaroja myös tulevaan kisaan ja tutkailee samalla sääkarttaa. Sen mukaan viikonloppu tulee olemaan oikukas, kosteaa sekä vesisadetta. Sääkartta laittaa miehen miettimään rengaspolitiikkaa, mutta sen kanssa Turunen tunnustaa olevansa varovainen.

- En kovin herkästi lähde rengasta leikkaamaan, ellei vettä tule sitten saavista kaataen. Mikäli tässä menee vipuun, niin siinä tuhoaa renkaat melko nopeasti ja lopputuloksissa se näkyy ikävällä tavalla, päättää Turunen. 

Kuva: Jani Salonen

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa