Facebook Twitter Email Pinterest

Onnistunut kesäkauden avaus Pynnöselle – Pohjanmaan SM-rallista uran paras SM-sijoitus

16.06.2019 / Ville Pynnönen

Ville Pynnönen ja kartturi Timo Hantunen ajoivat viikonloppuna kisatussa Pohjanmaan SM-rallissa R5-luokan 7. nopeinten. Ehjästi koko kisan ajanut Pynnönen hävisi kokonaiskilpailussa luokan nopeimmalle Teemu Asunmaalle +2.05,4. TGS Worldwiden Skodalla kilpailuun osallistunut Pynnönen ajoi SM-rallia ennen testikisan Toivakassa, mistä tuloksena oli yleiskilpailun voitto. Pitkän ajotauon jälkeen ajettu kilpailu oli suuressa roolissa viikonlopun ajosuorituksen taustalla, kun vauhti löytyi varsin nopeasti kilpailun alettuaan.

Perjantaina juuri kilpailun aloituksen alla alkanut sade toi omat haasteensa päivän kolmelle erikoiskokeelle: ’’Perjantai oli haastava aloitus, koska sateella ajamisesta ei ollut käytännössä lainkaan kokemusta ja yhtä lailla myöskään, miten rengas toimii märällä tiellä. Vaikka molemmat varsinaiset erikoiskokeet olivat joitain osin viime vuodelta tuttuja, ero kärkeen oli varsin suuri, eikä noin 1,5sek/km aikatappioon voinut olla tyytyväinen. Hyvä, että päästiin ehjänä huoltoon.’’ Pynnönen toteaa kilpailun avauspäivästä.

Lauantaina sade alkoi hellittää heti aamupäivästä ja pito oli iltapäivällä jo kuivan kelin tasolla. Vaikka kaikki erikoiskokeet olivat täysin uusia, Pynnönen pääsi heti päivän avauslenkillä lähemmäs kärjen vauhtia häviten kahdella viimeisellä erikoiskokeella sekunnin kilometriä kohden, ja sama tahti jatkui loppupäivän ajan.

’’Aamun ensimmäisellä pätkällä ei aivan ollut ajo rytmissä, mutta kahteen seuraavaan tuli siistiä ja rohkeampaa ajamista. Huollon jälkeen ajetuilla erikoiskokeilla tavoite oli jatkaa samaan malliin ja uskaltaa ajaa entistä enemmän mitä nuotti sanoo. Hööpakka toiseen kertaan oli mennyt varsin rajuun kuntoon, jonka johdosta tappiota tuli paljon, mutta etenkin viimeiselle 22 kilometrin pätkälle tuli hyvä luotto ajamiseen. Kun parantaa ensimmäisen kerran ajasta sekunnin kilometriä kohden ja ajaa samalla 5. nopeimman ajan häviten 0,8 sekuntia kilometriä kohden, niin lopetukseen on pakko olla tyytyväinen.’’ Pynnönen analysoi lauantaita.

Kartturin paikalla olleen Timo Hantusen kanssa yhteistyö toimi edellisten kilpailujen tapaan mallikkaasti, ja oppia annettiin kuskille koko ajan Timon toimesta: ’’Vaikka viimeinen erikoiskoe menikin ihan hyvin, niin sinänsä vierestä on hyvä kuulla totuus maalissa, että pätkän alussa ajoin liian hiljaa. Palaute pitää mielen nöyränä, ja kaikesta pyritään niin ajollisesti kuin nuotin osalta ottamaan oppi vastaan ja täten kehittymään kuskina. Liika tyytyväisyys tappaa kehityksen.’’ Pynnönen toteaa yhteistyöstään Timon kanssa.

Kuva: Hannu Rainamo

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa