Facebook Twitter Email Pinterest

Nuorelle rallitähdelle tarjolla huippupalkinto rallin MM-sarjaan

30.08.2019 / Joni Pakarinen ja Sami Kolsi

Ralli SM -sarja ja maineikas suomalaisia nuoria rallikuljettajia maailmalle vievä Flying Finn Future Star -kilpailu jatkuvat tulevana viikonloppuna 31.8. SM Oili Jalonen Rallin yhteydessä Laitilassa. Tämän kauden toisena palkintona kilpailussa voittaja pääsee ajamaan kaudelle 2020 junioreiden rallin MM-sarjaan (JWRC).

Kauden ensimmäisen palkinnon kesäkuussa voitti Heinolan Urheiluautoilijoiden 17-vuotias rallitähti Sami Pajari, joka pääsi näyttämään kykynsä elokuun alussa ajetussa Suomen MM-rallissa, Neste Rallissa.

Pajari on mukana myös tämän kauden toisessa FFFS-kilpailussa. Laitilan SM-rallissa palkinnosta hänen kanssaan kilpailevat lisäksi Juho Koski-LammiHeikki Koski-LammiAleksi RöyhkiöArttu LähdeniemiLauri Joona ja vuoden 2018 Flying Finn Future Star Henri Hokkala. Lähdeniemi ja Joona raivasivat tiensä jo ensimmäiseen FFFS-finaaliin kesäkuussa Pajarin kanssa.

Pajari antoi hienot näytöt Neste Rallissa ja ajoi jopa pari luokkansa pohja-aikaa. Myös muut nuoret rallitähdet osoittivat kykyjään Keski-Suomen sorateillä.

- Taistelu FFFS-tittelistä on kyllä todella tiukka. Sami Pajarin lisäksi Neste Rallissa oli mukava nähdä myös Lauri Joona ja Aleksi Röyhkiö. Kaikki heistä pystyivät vielä hyvään vauhtiin, mikä keräsi kiitosta JWRC-organisaatiolta. Tähän kun lisätään muut tutut ja kovat nimet Ralli SM -sarjasta, niin uskon, että tästä porukasta seuloutuu se kuljettaja, joka maailmalle lähtee, pohtii Neste Rallin kilpailunjohtaja Kai Tarkiainen.

Seuraa SM3-luokkaa

Ralli SM -kauden jälkeen pidettävään valintatilaisuuteen pääsevät edellä mainituista kuljettajista ne, jotka ovat SM3-luokan pisteissä viiden parhaan joukossa. FFFS-kilpailijoista viiden parhaan joukkoon viiden osakilpailun jälkeen mahtuu neljä kuljettajaa: Joona, Pajari, Lähdeniemi ja Hokkala.

Nuorten kuljettajien pakkaa SM3-luokan kolmantena sekoittaa moninkertainen suomenmestari Joonas Lindroos, joka on vauhdillisesti erittäin kova vastus kenelle tahansa kuljettajalle, mutta ei ikänsä puolesta voi osallistua FFFS-kilpailuun.

- Täytyy muistaa, että Ralli SM -sarjassa taistellaan ensisijaisesti suomenmestaruudesta. Lisäksi nuorille kuljettajille on tarjolla tämä FFFS-kilpailu. On todella hienoa, että mukana on Joonaksen kaltainen kuljettaja antamassa vertailukohdan. Jos hänen kaltaisensa kuljettajan pystyy voittamaan täällä, on vauhtia varmasti myös maailmalla, Tarkiainen vertailee.

Valintatilaisuuskin uudistuu

Salon ja Turun seudulla ajettavan Ralli SM -sarjan päätöskisan jälkeen järjestään valintatilaisuus, jossa siihen päässeiltä kuljettajilta testataan niin fyysisiä kuin henkisiäkin kykyjä sekä mediataitoja. Mikäli voittava kuljettaja ajaa tällä kaudella Ralli SM -sarjassa M-Sportin Ford-kalustolla ja Pirellin renkailla, tukevat M-Sport, Pirelli ja AKK JWRC-sarjaan osallistumista yhteensä 90 000 eurolla.

Valintatilaisuutta kehitetään Tarkiaisen mukaan paremmin uuteen, usean kisan käsittävään palkintoon sopivammaksi.

- Kuljettajia odottaa Ralli SM -kauden jälkeen varmaan vähän jotain uutta testien suhteen. Aiemmin Flying Finn Future Star valittiin silmällä pitäen yhtä MM-rallia eli Neste Rallia. Nyt lähetämme kuitenkin kuljettajan kokonaisen kauden ajaksi maailmalle. Täytyy keksiä, miten ne ominaisuudet saadaan testeissä esiin.

Ralli SM -sarja jatkuu tulevana lauantaina 31.8. SM Oili Jalonen Rallilla Laitilassa. Kilpailun lähtö tapahtuu kello 10.01 Laitilan torilta. Maalijuhlallisuuksien merkeissä ralliletka palaa torille illalla noin kello 18.35. Ralli SM -kauden 2019 päätöskisa ajetaan puolestaan Salossa ja Turussa 27.-28. syyskuuta.

Aikataulu, SM Oili Jalonen Ralli 31.8.2019

10.01 Lähtö, Laitilan tori
10.55 EK 1 Neittamo
11.30 EK 2 Pato
12.35 EK 3 Varhela 1
13.19 EK 4 Hyyninen
13.43 EK 5 Sannainen 1
14.51 Huoltotauko, huoltoparkki (Turuntie 9, 23800 Laitila)
15.59 EK 6 Varhela 2
16.48 EK 7 Sannainen 2
17.44 EK 8 Pahojoki
18.35 Maali, Laitilan tori

SM3-luokan SM-pisteet 5/7 osakilpailun jälkeen
1. Lauri Joona 76 *
2. Sami Pajari 75 *
3. Joonas Lindroos 75
4. Arttu Lähdeniemi 48 *
5. Henri Hokkala 46 *

* Kuljettaja osallistuu Flying Finn Future Star -kilpailuun

Flying Finn Future Star on AKK:n ja sen yhteistyökumppaneiden vuonna 2014 perustama kilpailu, johon voivat osallistua kyseisenä vuonna enintään 25 vuotta täyttävät SM3-luokan kuljettajat. Kilpailun voittaja saa syksyllä 2019 palkinnoksi tallipaikan junioreiden MM-sarjaan (JWRC) kaudelle 2020. Mikäli voittava kuljettaja ajaa tällä kaudella Ralli SM -sarjassa M-Sportin Ford-kalustolla ja Pirellin renkailla, tukevat M-Sport, Pirelli ja AKK sarjaan osallistumista yhteensä 90 000 eurolla. Palkinnon ovat aiemmin voittaneet Teemu Suninen (2014), Jari Huttunen (2015), Juuso Nordgren (2016), Emil Lindholm (2017), Henri Hokkala (2018) ja kauden 2019 ensimmäisen palkinnon Sami Pajari.

Kuva: Toni Ollikainen/AKK

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa