Facebook Twitter Email Pinterest

Emil Lindholm johtaa Laitilassa – Asunmaalle keskeytys

31.08.2019 / Emil Lindholm johtaa Laitilassa – Asunmaalle keskeytys

Ralli SM -sarjan kuudennessa osakilpailussa, SM Oili Jalonen Rallissa, on saavuttu päivähuoltoon. Kilpailussa ajetaan yhteensä kahdeksan erikoiskoetta, joista on nyt saatu päätökseen viisi. Yleiskilpailun ja samalla SM1-luokan kärjessä viilettää Emil Lindholm. SM1-luokan pistejohtaja Teemu Asunmaa joutui keskeyttämään.

Laitilan seudun soratiet pöllyävät, kun teillä kiitävät niin Ralli SM -sarjan kuin Rallin Suomen Juniorimestaruussarjankin kuljettajat. Hieman yli puolen välin jälkeen lähes kymmenen sekunnin johtoon itsensä heti ensimmäiseltä erikoiskokeelta lähtien on ajanut Emil Lindholm.

- Alkuun tultiin vähän tunnustellen, mutta nyt huomaa, että muutkin on lisänneet vauhtia. Oli liukasta ja me vähän varottiin, mutta usein se oli turhaa. Koitetaan noi viimeiset kolme ajaa läpi ja toivotaan, että sijotus pysyy samana. Täydet pisteet olisi jees, koska se takaisi vielä sen, että oltaisiin mestaruustaistossa mukana, Lindholm summaa.

Toisena luokassa ja samalla yleiskilpailussa on Juha Salo ja kolmantena Jari Ketomaa. Sarjan pistejohdossa oleva Teemu Asunmaa keskeytti kisan ennen päivän huoltoa.

- Oli teknisiä ongelmia aina alusta asti, joita pitää tutkia tarkemmin, eikä pystytä jatkamaan. Täällä olisi pitänyt pystyä nousemaan kolmanneksi tai paremmakis, että olisi tullut hyötyä pisteiden kannalta; laskennallisesti tää oli nyt meidän huonoin ralli, joka ei siis toistaiseksi vaikuta nettopisteisiin. Turussa jatketaan, kommentoi Asunmaa tyynesti.

SM2-luokassa luokan sarjapistejohtaja Esa Ruotsalainen on jätetty toiseksi, sillä Ville Hautamäki on osoittanut voittamatonta vauhtia ja nauttii 33,6 sekunnin turvasta.

Heikki Koski-Lammi SM3-luokan johdossa – vaikeuksista huolimatta

Viimeiset erikoiskokeet Heikki Koski-Lammi on hallinnut SM3-luokkaa, vaikka ongelmia onkin riittänyt.

- Ongelmiin nähden hyvin on mennyt. Kaikenmoista äksöniä on ollut, kuten lämpöongelmia, tehostimen öljyt valuu pihalle, ja jarrutkin hävisi vikalla pätkällä, Koski-Lammi listaa.

SM4-luokassa Jesse Turunen on onnistunut venyttämään yli minuutin eron toisena ajavaan Sami Korvolaan. Kolmannella sijalla tällä hetkellä on Matias Heinänen.

Huollon jälkeen kilpailu jatkuu vielä kolmen erikoiskokeen verran. Maaliin autot saapuvat Laitilan torille noin klo 18.35. 

Tulokset EK5 jälkeen

Yleiskilpailu
1. Lindholm Emil 20:40,9
2. Salo Juha +9,9
3. Ketomaa Jari +12,9

SM1-luokka
1. Lindholm Emil 29:15,8
2. Salo Juha +8,6
3. Ketomaa Jari +16,9

SM2-luokka
1. Hautamäki Ville 31:05,8
2. Ruotsalainen Esa +33,6
3. Lavio Jaakko +54,9

SM3-luokka
1. Koski-Lammi Heikki 32:09,3
2. Pajari Sami +9,1
3. Hokkala Henri +11,5

SM4-luokka
1. Turunen Jesse 32:31,9
2. Korvola Sami +1:06,1
3. Heinänen Matias +1:23,7

KAIKKI TULOKSET

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa