Facebook Twitter Email Pinterest

Heikki Koski-Lammin SM-mitalitoiveet tältä kaudelta ohi – Juho Koski-Lammilla uusi auto

26.09.2019 / Koski-Lammi Motorsport tiedotus

Jalasjärveläisen Heikki Koski-Lammin ja siilinjärveläisen kartanlukija Ari Koposen edellinen osakilpailu päättyi pettymykseen, kun luokan ykköstila muuttui hylkäykseen ja voiton mitätöintiin. Sijalle yhdeksän SM-sarjan pistetaulukossa pudonnut Heikki Koski-Lammi oli kuitenkin kilpailun nopein 2-vetokuljettaja, joten vauhti on näytetty. Juho Koski-Lammin alle on vaihtunut Ford Fiesta R2T.

Heikki Koski-Lammin Laitilan pettymys on pyyhitty pois, ja katse on Turun osakilpailussa. Heikin Citroen C2:sen takajarrusatula on saanut nyt osaluokituksen AKK Motorsportilta. Lisäksi Citroenia on päivitetty uuden johtosarjan avulla ja toivottavasti edellisessä kilpailussa ilmenneet sähkövaivat olisivat historiaa. Myös Laitilassa vaivannut ohjaustehostinvika on korjattu ja auton lisävalopatteria tehostettu.

- Pyritään pääsemään Turussakin kärkivauhtiin ja toivottavasti nyt ensimmäisen kerran auto toimisi moitteetta. Ennen hylkäystä olisi ollut vielä mahdollisuudet mitaliin, mutta nekin mahdollisuudet ovat nyt menneet. Käydään nyt vain ajelemassa läpi, tuumii numerolla 33 kauden päätöskilpailuun starttaava Heikki Koski-Lammi.

Juho Koski-Lammin viime kausi päättyi RSJM-sarjan Suomenmestaruuteen. Samalla myös auto vaihtui ja viime vuoden viimeisessä SM-rallissa nähtiin Juho Citroen C2:sen ratissa. Nyt tälläkin kaudella Juhon alla nähdään uusi kalusto kauden päätöksessä, kun ranskatar on vaihtunut Ford Fiesta R2T:hen. Tällä autolla on tarkoitus jatkaa ensi kaudella SM3-luokassa.

Juho Koski-Lammin ja kuortanelaisen Arto Ala-Kokkilan kausi 2019 on pitänyt sisällään nousujohteisia suorituksia, joita tällä kaudella lähdettiin hakemaan. Kausi alkoi Kouvolassa viidennen sijan arvoisesti ja seuraavassa osakilpailussa Joensuussa teknisten ongelmien ja pienen ulkoilun seurauksena maalissa sijoitus oli 14. Riihimäellä ja Pohjanmaa-rallissa Juho kärsi keskeytykset. Nyt Laitilassa sijoitukseksi nousi neljäs tila isoveli Heikki Koski-Lammin voiton hylkäyksen jälkeen.

Flying Finn Academyn leiriltä Keuruulta Juho sai lisää ajotuntumaa Fordiin.  

- Auto on tarkka ajettava. Kohtalaisen hyvin kilometriä on nyt tullut alle, niin hyvää suoritusta odotan Turun päätöksestä. Hieno mahdollisuus päästä ajamaan tällaisella autolla, hehkuttaa Turun osakilpailuun numerolla 37 lähtevä Juho Koski-Lammi.

Kuva: Tonigraphs / Toni Ollikainen

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa