Facebook Twitter Email Pinterest

Jesse Turunen Suomenmestariksi rallin SM4-luokassa

29.09.2019 / Jani Salonen

Rallin SM- sarjassa on jaettu mestaruudet seitsemän osakilpailun jälkeen. Pitkin kautta ehdottomasti nopein kuljettaja SM4-luokassa on ollut Joensuulainen Jesse Turunen, joka saalisti itselleen Salo-Turku akselilla ajetussa päätöskilpailussa toisen mestaruutensa. 

- Sain kaudelta sen mitä lähdettiin tavoittelemaan, joten hyvältähän tämä tuntuu, toteaa vuodelta 2016 mestaruutensa uusinut Turunen tuoreeltaan.  

Huolimatta nopeista ranteista ja kyvystä kuljettaa etuvetoista Hondaa, Turusen mestaruustaisto ei ollut läpihuuto juttu. Pitkin kautta vaivanneet tekniset murheet toivat keskeytyksiä, jolloin miehen oli taisteltava kartanlukijansa Kari Kallion kanssa jokaisessa kisassa voitosta. Se toi ajamiseen asteittain painetta, mutta Turunen katsoo kääntäneensä tämän lähinnä voimavaraksi,

- Eipä tarvinnut Karin kanssa miettiä missään kohtaan pistetilanteita, koska vain voittamalla päästiin tavoitetta kohden. Se piti pelin selkeänä ja sen myötä ajamiseen tuli tietynlaista terävyyttä. Sellasta itteensä ja tekniikkaa vastaan taistelemista, summaa Turunen kauttaan.  

Itse päätösosakilpailu länsirannikon äkkiväärillä teillä päättyi luokkavoittoon. Suurta draamaan saati tunteiden paloa ei kilpailu sinällään tuonut, sillä Turunen täräytti jo perjantaina itsensä liki puolen minuutin johtoon. Meno jatkui samankaltaisena lauantain puolella ja miehen kädenjälki oli vakuuttavaa. Erikoiskokeiden luokkapohjat jokaiselta pätkältä Turusen nimiin ja voittomarginaali lauantai-illan hämärtyessä oli liki kaksi minuuttia. Turunen tunnustaa pitävänsä Turun seudun teistä ja näkee muutaman erikoiskokeen osalta jopa piirteitä kotiseudulta. 

- Hieno reitti ja mukava oli täällä kilpailla. Paikoitellen mentiin kuin kotiseudulla, oli kääntyilevää ja luonnekasta pätkää. Toki muutama ison tien osuus olisi voitu jättää käyttämättä, koska niillä ei kyllä kilvanajon kanssa ollut mitään tekemistä. Lähinnä koneen rääkkäystä kun vedetään rajoitinta vasten tolkuttomasti, naurahtaa Turunen. 

Erittäin hyvältä kuulostavan kisaraportin vastapainoiksi Turunen selvittää, miten kisatulos olisi ollut toisenlainen, ellei harmia tuottaneiden vetoakselien kanssa olisi oltu tarkkana. Päivähuollossa tehdyssä tarkistuksessa löydettiin kulumaa, joka olisi päättänyt kisan keskeytykseen. Turusen mukaan taistelu vetoakseleita kohtaan on nyt tasattu erävoitolla.

- Uskomattoman iso kiitos huollolle ensiarvoisen huolellisesta työstä! Ilman näitä miehiä ei tästä hommasta tulisi mitään, unohtamatta yhteistyökumppaneita. Näiden varaan kun voi laskea, niin tulosta syntyy, kommentoi Turunen tyytyväisenä. 

Seuraavaksi tuoreella Suomenmestarilla on vuorossa suunnitelmien hiominen tulevaisuuteen, sillä SM4 –luokan muutos jättää miehen ilman SM-arvoa olevaa luokkaa. Turunen myöntää tämän harmittavan, mutta ymmärrystä lajijärjestön päätöstä kohtaan löytyy.

- Onhan näillä jo ajettu ja muutos voi tuoda myös uusia tuulia systeemiin. Eikä tämä Hondalla ajaminen olisi henkilökohtaisesti ollut enää mielekästä, se tie on nyt kurvailtu. Täytyyhän sitä myöntää, että paluu nelikon rattiin tekisi kyllä hyvää, päättää Turunen hieman arvoituksellisesti. 

SM4-luokan tulokset
1. Jesse Turunen 55.13,3
2. Sami Korvola +1.49,3
3. Jani Lahtinen +1.59,6

SM4-luokan sarjapisteet 2019 
1. Jesse Turunen 130,5
2. Sami Korvola 122
3. Jani Seppälä 103

Kuva: Jani Salonen

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa