Facebook Twitter Email Pinterest

Sami-Matti Trogen starttaa kauden toiseen ralliinsa – Mikkelin rallitiet kutsuvat

05.02.2020 / Sami-Matti Trogen tiedotus

Tunturirallissa säväyttänyt Sami-Matti Trogen lähtee kauden toiseen SM-osakilpailuun ajatuksenaan parantaa sarjasijoitusta. Arctic Lapland Rally päättyi Trogenin ja kartanlukija Topi Luhtisen osalta neljänteen sijaan SM3-luokassa. Ford Motorcraft Finland -tiimissä Ford Fiesta R2:lla ajavan Trogenin suorituksen arvoa nostaa se, että kyseessä oli lohjalaisen ensimmäinen ennakkotutustuttava ralli.

- Ihan hyvä ensimmäiseksi nuottiralliksi. Saatiin kehitettyä ajamista ja jonkin verran tuli top 3 -aikoja. Ralli oli haastava kokonaisuudessaan. Lauantaina olosuhteet olivat tosi vaikeat, mikä oli oikeastaan hyvä, sillä se opetti uskomaan nuottiin, Trogen summasi Tunturin jälkeen.

Useampikin suu loksahti auki Rovaniemellä, kun 22 kilometriä pitkän avauserikoiskokeen tulokset lävähtivät ruuduille ja Trogenin aika oli kolmanneksi nopein. Kuljettaja itse ei ollut tapahtuneesta moksiskaan.

- Kohtuullisen varmasti tultiin, vähän lumipöly häiritsi mutta ihan hyvä aika, Trogen viestitti Aittajärven maalista.

Seikkailu Lapissa sujui ilman suurempia kommelluksia. Jokunen penkkaan nojailu ja happipaikka matkalle mahtui sekä kanssakilpailijoiden aiheuttama lumipölyssä köröttely, mutta kouluarvosana kilpailusta oli kiitettävä.

Mikkelin ralli tulee olemaan erilainen kuin kauden avauskilpailu. Pohjoisessa erikoiskokeiden pituudet liikkuivat 20-30 kilometrin haminoilla, kun Etelä-Savossa pätkät jäävät karvan alle 15 kilometrisiksi. Myös tiestön luonne on pohjoisen huiman nopeista ränneistä täysin poikkeava. Mainittakoon, että kaksikon etuvetoinen Ford Fiesta R2T kiisi Lapissa jopa yli 200 km/h. Tavoite SM Vaakuna-Rallissa on parantaa kokonaisvaltaisesti kaikkea edellisestä kilpailusta.

- Mikkelin tiestö on nopeaa, eikä siellä ole Tunturin malliin penkkoja, joihin nojailla. Olemme ajaneet nuottitreeniä pariin kertaan, viimeistelyharjoitus oli maanantaina Mikkeliä vastaavissa olosuhteissa. Treenistä on ollut paljon apua, joten uskon että ollaan siinä mielessä valmiita ralliin, Luhtinen valottaa.

- Viimeistely meni hyvin, muutettiin hiukan autoa ja saatiin siitä entistäkin parempi nopeilla osuuksilla. Ajettiin olosuhteissa, jotka toivottavasti vastaavat Mikkeliä. Olen kuullut, että siellä on valtion tietä, ylityksiä, mutta myös kapeampaa tietä. Tunturissa oltiin pikkuteillä ihan hyvässä vauhdissa. Nuotin kanssa pitää olla tarkkana, sillä tällä kertaa reittiin tutustutaan vain kahdesti. Kisaan lähdetään samalla tavalla kuin kauden avauksessa, ehkä vähän rohkeammin, Trogen suunnittelee.

SM Vaakuna-Ralli alkaa perjantaina klo 19.30 ajettavalla yleisöerikoiskokeella Mikkelin raviradalla. Trogenin ja Luhtisen kilpailunumero on 31, joten he starttaavat noin klo 20. Kilpailusta on tarjolla live-lähetys, joka on katsottavissa YouTubessa Moottoriurheilu.TV:n kanavalla.

Perjantai 7.2.2020
19:30 EK 1 Ravirata 1,50 km

Lauantai 8.2.2020
10:00 Lähtö Mikkelin tori
11:03 EK 2 Saksa 11,66 km
11:28 EK 3 Ylätjoki 14,99 km
11:58 Huolto 30 min
13:12 EK 4 Hännilä 14,66 km
13:38 EK 5 Tuomioja 12,17 km
14:33 Huolto 30 min
15:49 EK 6 Löytö 14,99 km
16:16 EK 7 Hangastenmaa 14,99 km
16:39 Huolto 30 min
17:44 EK 8 Vatila 14,99 km
18:10 EK 9 Kuppilavuori 11,76 km
18:50 Maali Mikkelin tori

Tilanne SM3-luokka 1/6
1) Lauri Joona 34p
2) Sami Pajari 25p
3) Aleksi Röyhkiö 20p
4) Sami-Matti Trogen 16p

Kuva: Merita Mäkinen

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa